Lähimatkailupäivät tarjoaa ekologista virkistäytymistä lähellä kotia

Taiteen kotitaloon voi tutustua syyskuun viikonloppuisin pientä korvausta vastaan kello 10–17. Sasu Halme

Ensimmäiset Lähimatkailupäivät järjestetään torstaista sunnuntaihin 24.–27. syyskuuta.

Idea lähimatkailupäivistä tuli koronarajoitusten siivittämänä, mutta myös ekologisen matkailun suosion noususta. Matkailun teemapäivien tavoite on nostaa kiinnostavia lähikohteita esiin.

Lähimatkailupäivien eri toimijat yhteen kokoava Sasu Halme kertoo miten muun muassa Järvenpään, Tuusulan ja Keravan kunnat ovat lähteneet innostuneina mukaan.

– Keskisen Uudenmaan kuntien tarjonta on rikasta ja omaleimaista. Kullakin kunnalla on omat vahvuutensa, jotka isommassa kuvassa tukevat toisiaan alueen kiinnostavuuden lisääjänä.

Keravan matkailutärppeihin lukeutuu muun muassa Taiteen kotitalon urbaani kulttuurikokemus, johon voi tutustua syyskuussa viikonloppuisin kello 10–17.

Keravan kartanon eli Humlebergin 2024 asuntomessujen kestävään elämän alueeseen voi tutustua ulkoilmaseminaarissa lauantaina 26.9. kello 11–17.

Seminaarissa kierretään alue kahdeksassa pienryhmässä. Kierros on maksuton ja se sisältää kahvitarjoilun.

Humlebee-kahvila on avoinna torstaista sunnuntaihin kello 11–16 ja Jalotuksen kotieläimiin tutustutaan sunnuntain 27.9. kello 13–16 opastuksilla.

Tuusulanjärven luontoa, kulttuuria ja Suomen taiteen kulta-ajan historiaa ei voi ohittaa sitä mainitsematta.

Retkiä taiteilijayhteisön maisemissa pyöräillen sekä suomalaisuuden jalanjäljillä kävellen tehdään Krapilta käsin lauantaina 26.9. kello 12 Ainolaan.

Opastettu kävelykierros suomalaisuuden lähteille on sunnuntaina 27.9. kello 12 Ainolan P-alueelta.

Fjällbon puistoa on kunnostettu tekemällä helppokulkuisia polkuja, levähdyspaikkoja, nuotiopaikka ja viihtyisä lasten leikkipuisto.

Järvenpään Vanhankylänniemestä löytyy kulttuurihistoriallisesti arvokas kartano ja käsityöläisten ylläpitämän Pytingin puodin lisäksi Vanhankylän kartanolta alkava opastettu luontopolku.

Kädentaitajien Pytingin Puoti on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11–17.

Luontopolku vie läpi jalopuumetsikön, kalliokedon, muonamiesten talojen ja niemen kärjen. Matkan varrella on myös levähdys- ja näköalapaikkoja.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön nuorin talo säveltäjä Joonas Kokkosen rakennuttamana ja ystävänsä Alvar Aallon suunnittelemana Villa Kokkonen.

Muusikkopariskunta Elina Viitaila ja Antti A. Pesonen järjestää torstaista sunnuntaihin kello 13.00 ja kello 15.30 konserttihetkiä Villa Kokkosessa. Ei ennakkoilmoittautumista

Pyöräretkelle, kävelykierrokselle ja Humlebergin ulkoilmaseminaarin kierroksille on ennakkoilmoittautuminen. Päivien ohjelmatarjonta on nähtävillä osoitteessa lahimatkailupaivat.fi/ohjelma-retket-ja-kierrokset

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.