Naapureiden valppaus esti uhkaavan rakennuspalon leviämisen Keravalla – " Esimerkillistä toimintaa"

Kuvituskuva. Sirkku Aalto

Tero Vähämäki

Keravalla, lähellä Vantaan rajaa syttyi rakennuspalo sunnuntai-iltapäivällä kello kolmen aikoihin.

Rajakulmantiellä syttynyt palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja, ja aineellisetkin vahingot jäivät pieniksi naapureiden valppauden ansiosta.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Virolainen kertoo, että palo sai alkunsa terassilta, josta se levisi rakenteisiin.

– Pitää nostaa hattua naapureiden esimerkilliselle toiminnalle ja alkusammutukselle. He ostivat juuri sen 1–2 minuuttia, jonka ansiosta palokunta ehti paikalle ennen kuin palo levisi pidemmälle.

Palokunta sai palon hallintaansa ja suorittaa parhaillaan raivaustoimenpiteitä. Virolainen uskoo, että tehtävä saadaan piakkoin päätökseensä.

– Naapureiden ansiosta tästä selvittiin säikähdyksellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.