Jokelan kirkon urut ovat myynnissä – pyyntihinta 25 000 euroa

Tanja-Elina Niemi

Jokelan kirkon urut ovat myynnissä. Pyyntihinta on 25 000 euroa, mutta Tuusulan seurakunta ottaa vastaan myös tarjouksia. Myyntiä hoitavat kanttorit.

Urut ovat käyneet tarpeettomiksi, kun Jokelan kirkko on päätetty purkaa.

Tuusulan seurakunnan kanttorit ovat arvioineet, että järkevintä tässä vaiheessa on myydä urut, sillä ne eivät sovi seurakunnan nykyisiin tiloihin Jokelassa, eikä niille ole muuta paikkaa seurakunnassa.

Kirkko otettiin pois käytöstä sisäilmaongelmien takia ja toiminta siirtyi liikekiinteistön tiloihin keskustassa. Paikka sai nimekseen Kotikirkko. Siellä soittimena on flyygeli ja lisäksi käytössä on muun muassa sähköpiano ja käsikellot.

Seurakunnan tiedotteessa kerrotaan, että mikäli Jokelaan joskus rakennetaan uusi kirkko tai kappeli, soitinasia pitää ratkaista uuteen tilaan sopivaksi.

MYYTÄVÄT urut ovat vuodelta 1987, ja ne ovat Urkurakentamo Veikko Virtasen tekemät.

Urut ovat mekaaniset, 2-sormioiset ja seurakunnan mukaan hyvässä kunnossa pieniä säätötarpeita lukuun ottamatta. Kattava huolto on tehty muutama vuosi sitten. Urkukomeuden korkeus on 3,30 metriä ja syvyys noin 1,80 metriä.

Urkuja on myös tarjottu seurakunnille ja oppilaitoksille. Myös yksityinen urkuharrastaja saattaisi tulla kyseeseen ostajana.

Tarkempia tietoja uruista löytyy Tuusulan seurakunnan verkkosivuilta www.tuusulanseurakunta.fi – musiikki – urut tuusulassa.

Lisätietoja voi kysyä myös Erja Hartalalta, erja.hartala@evl.fi, 040 7789 775 tai Tuula Saarensolalta, tuula.saarensola@evl.fi, 040 179 8877.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut