Toimittajalta: Hirveä juttu liikenteestä

Olin viikonloppuna liikenteessä perheeni kanssa. Työnjako taipaleella oli sellainen, että rouva ajoi ja minä istuin kartanlukijan paikalla seurailemassa sivusta. Huolellisesti ajeli rouva niin kuin pitääkin. Varsinkin näin hirveinä aikoina.

Suunnilleen sadan kilometrin matkalla nähtiin useita peuroja ja pari nuorta hirveäkin. Vauhti putosi aina, kun nelijalkainen oli näköpiirissä.

Ihan vaan tiedoksi: nyt niitä liikkuu paljon, myös täällä tiuhaan rakennetulla alueella. Ja ne tulevat eteen yllättäen ja nopeasti, kun ovat tullakseen.

Turvallisen etäällä tien yli juosseiden lisäksi näimme sellaisenkin, jolla oli käynyt huonompi tuuri. Sarvipää pötkötti pientareella hengettömänä, ja ihmiset selvittelivät tapahtunutta. Siniset valot vilkkuivat.

Juoksemassa nähdyt otukset vahvistivat taas kerran sen, mitä jo muinoin autokoulussa opetettiin. Kun yhden näkee, lähellä on niitä lisää. Ja kohta tiellä. Siksipä se vauhdin pudottaminen niin visasta onkin.

Iltahämärissä kun ajelimme, auton hyviä valoja osasi kummasti arvostaa. Onneksi olivat kunnossa ja puhtaat. Tuulilasikin oli kohtalaisen puhdas, sisäpuoli tosin olisi hyvä putsata. Se unohtuu aika helposti.

Niitä helposti unohtuvia asioita on liikenteessä monta muutakin. Yksi niistä on heijastimen käyttö, kun ollaan kevyenä liikenteenä liikenteessä. Pyörällä, juosten, koiran kanssa nuuskimassa. Erinomaisen hyviksi olemme havainneet ne muutaman euron hintaiset huomioliivit. Eiväthän ne kauniita ole, mutta olen mieluummin elossa rumanvärisessä heijastinliivissä kuin raato kauniissa muussa vaatteessa.

Silloin kun liikumme jalkaisin pimeässä, olemme aina koiralenkillä. Koska musta koita sulautuu pimeään oikein hyvin, myös karvakorvalla on heijastinliivi, heijastava panta ja heijastava talutin. Eikä mikään niistä ole liioittelua.

Niistä luonnon nelijalkaisista vielä: vaikka niitä nyt näkee paljon, eivät ne olemattomissa ole muinakaan vuodenaikoina.

Jan Pippingsköld

Kirjoittaja on Keski-Uusimaa Viikon tuottaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.