Minttu Sainio työskentelee intohimosta lajiin ja haaveilee omasta tanssisalista – monessa mukana oleva yrittäjä on myös Rahamedian taustalla

Minttu Sainion mukaan tanssi on kuin terapiaa, joka tekee hyvää sekä mielelle että keholle. Kristiina Utriainen

Niina Juutilainen

Paippisissa sijaitseva seurantalo Widegård täyttyy sunnuntai-iltana eri ikäisistä ihmisistä ja iloisesta puheensorinasta.

Järvenpääläinen koreografi ja tanssinohjaaja Minttu Sainio tervehtii hymyillen tanssitunnilleen saapuvia asiakkaita, joista on tullut vuosien varrella hänelle läheisiä.

– Mä oon aina sanonut kaikille, että mulla on maailman paras työpaikka siinä mielessä, kun ihmiset tulee tänne valmiina hymyssä suin ja se tuo mullekin niin hyvän fiiliksen. Monista asiakkaista on tullut äärettömän rakkaita ystäviä ja oon kiitollinen, kun tanssi on voinut yhdistää meidät sellaiseksi isoksi hyväksi energiapalloksi. Tästä on tullut vähän sellainen tanssiperhe, Sainio iloitsee.

Sainion luoma yritys Movemint täytti tänä syksynä kymmenen vuotta.

Toiminta koostuu ohjatuista liikuntatunneista, mukana on muun muassa joogaa sekä kehonhuoltoa. Kaiken ytimessä on kuitenkin tanssi.

– Mun pääjuttu on tanssi, se rakkaus sen tekemiseen ja koreografioiden luomiseen. Vaikka olisin miljonääri, tekisin tätä silti.

Vaikka olisin miljonääri, tekisin tätä silti.

Minttu Sainio

Liikunta on kuulunut Sainion elämään 4-vuotiaasta lähtien, lapsuuden päälajeina olivat taitoluistelu ja jalkapallo.

Liikuntaryhmien ohjaaminen oli haaveissa jo nuorena ja ensimmäiset omat liikuntaryhmät hän ohjasi 15-vuotiaana Järvenpään voimistelijoilla.

Ensimmäinen iso askel kohti täysin omaa konseptia syntyi liikuntaneuvojaopintoihin sisältyneen työharjoittelun kautta Järvenpään Kunto Saluksella.

– Sieltä mut bongattiin tanssinohjaajana ja kysyttiin tänne Widegårdille ohjaamaan ihan omia ryhmiä. Muistan sen ensimmäisen tunnin, se hetki oli maaginen, kun en ollut edes mainostanut missään ja yhtäkkiä porukka alkoi vaan valua paikalle. Täällä oli joku 70 ihmistä silloin ja tanssittiin kuin sillit purkissa, Sainio nauraa.

Tunteja on vuosien varrella ollut Widegårdin lisäksi monissa eri vuokratiloissa Järvenpään alueella. Intensiivisemmät tanssikurssit järjestetään tällä hetkellä Järvenpäässä sijaitsevan Studio Z:n tiloissa.

Unelmissa häämöttää ihan oma tila.

– Olisi upeaa saada joku päivä ikioma iso tunnelmallinen tanssisali, jonne voisi tulla tanssimaan, nauttimaan ja oleskelemaan yhdessä, Sainio unelmoi.

Hän pyrkii keksimään uusia ideoita koko ajan ja koronan myötä niin oli pakkokin tehdä.

Kekseliäs nainen siirsi keväällä tuntinsa ulos ja järjesti lisäksi verkkotunteja Facebookissa.

– Se on ihanaa, kun jengi on niin sitoutunutta tähän, että tulivat aina paikalle, satoi tai paistoi. Vesisateesta tanssimisesta sai välillä kunnon euforian ja vapautuneen fiiliksen, Sainio muistelee.

Yrittäjän leipä rakentuu monesta palasta ja Sainio on liikuntatyön lisäksi monessa projektissa mukana, joista yksi on Johanna Pöystin ja Niina Huhtalan kanssa perustettu rahamedia.fi.

Kyseessä on verkkosivusto, jonka tavoitteena on inspiroida sijoittamisesta ja vaurastumisesta kiinnostuneita ihmisiä asian pariin.

– Rahamediaa on puuhailtu vuoden ajan ja nyt ollaan ehdolla Nordnetin vuoden 2020 sijoitusteoksi. Saa nähdä miten äänestyksessä käy, Sainio hymyilee.

Movemint tarjoaa

Ohjattuja tanssitunteja, joogaa sekä kehonhuoltoa Paippisissa ja Järvenpäässä aikuisille, lapsille ja nuorille.

DanzeWRKOUT-tunnit ovat mukaansatempaavia tanssitunteja, joissa opetellaan vauhdikkaita koreografioita matalalla kynnyksellä ja mukaan on helppo hypätä.

DanzeCHOREO-kurssit syksyisin ja keväisin.

Haastavampaan makuun suunniteltu tanssikurssi, jossa opitaan yksi pidempi koreografia, joka kuvataan kurssin päätteeksi.

HIPHOP-kurssit aikuisille, lapsille ja nuorille.

Tunneilla opitaan erilaisia street style -koreografioita hiphop musiikin tahdissa, ohjaaja Sanni Uutun johdolla.

Lisätietoja http://movemint.fi/.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut