Vakava liikenneonnettomuus Keravalla: auto suistui päin puuta ja syttyi tuleen – "Vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla"

Kuvituskuva. JOHANNA ERJONSALO

Henkilöauto suistui päin puuta ja syttyi tuleen Kalevankadulla Keravalla perjantaina 16.10. illalla puoli kymmenen aikaan, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.

Poliisin tietojen mukaan kahden henkilöauton välillä oli syntynyt ilmeisesti kilvanajo Keravan keskustassa, joka päättyi vakavaan onnettomuuteen.

– Vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Tapauksen toinen osapuoli pakeni paikalta. Poliisi selvittää kuljettajan henkilöllisyyttä. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta.

Poliisi ei aio tiedottaa enempää tässä vaiheessa esitutkintaa, tiedote päättyy.

Tapauksesta on käyty laajaa keskustelua Facebookissa. Julkaisussa on myös kuva pahoin vaurioituneesta henkilöautosta.

Facebookissa käydyn keskustelun mukaan kyseessä saattoi olla kuitenkin takaa-ajo.

Päin puuta suistuneen auton kuljettajaksi esittäytynyt nuori mies kertoo, että toisena osapuolena ollut auto oli ajanut hänen rinnalleen ja autosta oli heitelty muun muassa kiviä. Poliisin julkaisema tiedote ei kuitenkaan vahvista Facebookissa ilmi tulleita tietoja.

Kuljettaja kertoo selvinneensä onnettomuudesta säikähdyksellä ja muutamilla ruhjeilla sekä niskakivuilla.

Juttua muokattu 20.10. klo 11.40: lisätty tietoja tapahtumien kulusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut