Tiesitkö? Ismo Alanko syntyi 60 vuotta sitten Keravalla: "Järkytykseni oli suuri, kun jossain vaiheessa oivalsin..."

Ismo Alanko syntymäkoti sijaitsee tässä talossa, jonka osoite on nykyään Jaakkolantie 11. Oskari Lehto
Oskari Lehto

Oskari Lehto

Hassisen kone ja Sielun veljet -yhtyeistä tunnettu muusikko Ismo Alanko täyttää 60 vuotta marraskuun 12. päivänä. Harva tietää, että Ismo Alangon syntymäpaikka on Kerava – vaikka hän näkikin päivänvalon Helsingin Kätilöopistolla.

Keski-Uusimaa selvitti Ismo Alangon syntymäpaikan tarinan vuonna 2016.

Ismo Alangon vanhemmat Anna-Liisa ja Voitto Alanko muuttivat Keravalle alkuvuodesta 1960. He asuivat Jaakkolan alueelle rakennetuissa Keravan ensimmäisissä kerrostaloissa. Vuonna 1953 rakennettu Asolinna-kotitalo oli vielä vuonna 1960 Inkiläntien varrella, mutta nykyisin sen osoite on Jaakkolantie 11.

Aika Keravalla jäi lyhyeksi. Lapsen kastoi kotona Ismo Kullervo Alangoksi Keravan silloinen kirkkoherra Jorma Helasvuo. Perhe muutti kuitenkin helmikuussa 1961 Joensuuhun, josta Voitto Alanko sai töitä osuuskassan johtajana.

Ismo Alanko luuli teini-ikäiseksi asti, että Kätilöopisto sijaitsee Keravalla, koska kaikissa virallisissa papereissa hänen syntymäpaikakseen on merkitty Kerava.

– Järkytykseni oli suuri, kun jossain vaiheessa oivalsin, ettei Keravalla ole Kätilöopistoa, Alanko kirjoitti Keski-Uusimaalle vuonna 2016.

Oivalsin, ettei Keravalla ole Kätilöopistoa.

Vaikka Ismo Alanko oli vain noin kolmen kuukauden ikäinen perheen muuttaessa Joensuuhun, Kerava on ollut osa miehen identiteettiä myöhempinäkin vuosina.

– Ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin jouduin poikkeuksetta aina tullitarkastukseen saapuessani kotimaahan. Sain useamman kerran kuulla hilpeän tervetuliaistoivotuksen: "Keravan poika on sitten ollut vähän reissussa...", Alanko kertoi vuonna 2016.

Olisiko Ismo Alangon syntymäkodin kunniaksi jo viimein aika kiinnittää muistolaatta Jaakkolantie 11:n seinään? Kerava-seuran puheenjohtaja Satu Saaristo pitää ajatusta mukavana ja ajankohtaisena. Laattahanketta ei kuitenkaan ole pantu vireille.

– Hän on merkittävä henkilö tämän ajan musiikille, mutta olisiko laatta sittenkään paras tapa muistaa häntä? Hänellähän on tuotannossaan kappale Kun Suomi putos puusta, joten voisiko hänelle istuttaa esimerkiksi puun syntymätalon lähelle, Saaristo pohtii.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut