Tuusula-Kerava-Järvenpään Zonta-kerhon stipendi auttaa toteuttamaan unelmia: hakuaikaa vuoden loppuun saakka

Zonta-stipendi edisti aikoinaan S ara Kasandran Teatteri-ilmaisun ohjaajaopintoja. Stipendiä voi hakea joulukuun loppuun saakka. Marika Mansnerus

Tuusula-Kerava- Järvenpää Zonta-kerho jakaa viiden vuoden välein normaalia suuremman stipendin paikalliselle nuorelle naiselle omien unelmien tai tavoitteiden toteuttamiseen.

Stipendin hakuaika päättyy 31.12. ja stipendin saaja julkistetaan naisten päivänä 2021.

Stipendi on 1000 euroa ja sen voi käyttää esimerkiksi projektiin tai hankkeeseen, joka liittyy jotenkin tämän stipendikierroksen teemaan eli kestävään kehitykseen.

Zonta-kerhon lähettämässä tiedotteessa aiemmin stipendin saanut Sara Kasandra kertoo miten Zonta-stipendi edisti hänen Teatteri-ilmaisun ohjaajan AMK opintoja.

– Zonta-stipendi on kannustava ja rohkaiseva tuki nuorelle ja kannustan kaikkia rohkeasti sitä hakemaan. Sillä tuella, mitä annamme yhteiskunnassamme nuorille, on pitkälle kantavia positiivia vaikutuksia.

Kasandra julkaisi Vuonna 2016 julkaisin ensimmäisen lastenromaanin "Norsu nimeltä Roby" ja kertoo halunneensa kirjoittaa lapsille, koska on huomannut miten lukutaito vaikuttaa yhteiskunnassa voimakkaasti esimerkiksi tasa-arvon toteutumiseen, ja ylipäätään elämässä pärjäämiseen.

– Zonta-stipendi rohkaisee opiskelemaan, innovoimaan ja kehittämään omaa osaamistaan, ja vuorovaikutuksen, monilukutaidon sekä palveluiden saavutettavuuden näkökulmasta opiskelen työni ohessa Oikeudellisen erityisosaamisen ja oikeusmuotoilun Tradenomi YAMK tutkintoa.

Lisätietoa stipendistä https://zonta.fi/tuusula-kerava-jarvenpaa/tuusula-kerava-jarvenpaa-zonta-stipendi/

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut