YES-verkostolta tunnustus Keski-Uudellemaalle – Keudan hius- ja kauneusalan tiimi palkittiin

Valtakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäverkosto YES on jälleen palkinnut 12 suomalaista toimijaa työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. Keski-Uudeltamaalta palkinnon sai Keudan hius- ja kauneusalan tiimi.

YES Agentti -tunnustuksen voi saada henkilö, tiimi tai organisaatio, joka on edistänyt yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjämäistä toimintakulttuuria.

– Tahdomme YES-verkostossa nostaa esille sitä tärkeää työtä, jota Suomessa tehdään yrittäjyyskasvatuksen edistämiseksi. Uskomme, että yrittäjämäistä osaamista voi kartuttaa jatkuvasti sekä kaikkialla, YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen sanoo.

YES-verkoston tavoitteena on, että jokaisella oppijalla on mahdollisuus saada yrittäjyyskasvatusta kouluasteesta ja paikkakunnasta riippumatta ja että jokaisella oppilaitoksella ja organisaatiolla on työkalut toteuttaa sitä.

– Tänä vuonna yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen ei ollut koronan takia helppoa; se vaati tavallista enemmän aktiivisuutta, Lehtonen toteaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut