Juttua päivitetty: Pääkaupunkiseudun koronanyrkki: Rajoitukset jatkuvat joulun ja uudenvuoden yli – "Lasten siirtäminen etäopetukseen tulee olla viimesijainen keino"

Kuvituskuva. Arkistokuva/Anton Soinne

Minna Harmaala

Koronarajoitukset ja -suositukset jatkuvat pääkaupunkiseudulla joulun ja uudenvuoden pyhien yli, linjasi alueen koronakoordinaatioryhmä torstain kokouksessaan. Rajoitukset jatkuvat tammikuun 10. päivään saakka.

Myös yleisötilaisuuksien rajoitukset jatkuvat yhtä pitkään.

Alun perin niiden piti päättyä 20. joulukuuta.

Voimassaoloajan jatkamisella reagoidaan epidemian leviämisen ja sosiaali- ja terveydenhuollon ylikuormittumisen uhkaan. Määräaikaisia suosituksia ja rajoituksia jatketaan uuden määräajan jälkeen edelleen tarvittaessa.

Ennakoivalla linjauksella halutaan tiedotteen mukaan selkiyttää kaupunkien, yhteisöjen ja yrityksien loppuvuoden toimintoja ja auttaa ihmisiä suunnittelemaan omaa toimintaansa. Linjaukset on tehty epidemiologiseen tilannekuvaan perustuen ja kokonaisarviointia käyttäen.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien edustajat korostivat perjantaina aamupäivällä pidetyssä koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa, että kaikkien olisi nyt tärkeää noudattaa suosituksia.

Koronakoordinaatioryhmään kuuluvat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, Hus ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Yläkoululaisia ei olla edelleenkään siirtämässä etäopetukseen.

– Katsoimme että tämä toimenpide ei ole tässä epidemiatilanteessa välttämätön. Sosiaaliset haitat ovat niin suuret, sanoi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Vapaavuori huomautti, että etäopetus aiheuttaa selvitysten mukaan negatiivisia seurauksia jopa hyvin pärjääville oppilaille. Lisäksi koulujen sulkeminen ei välttämättä vähennä nuorten välisiä kontakteja ja se voi aiheuttaa mielialaongelmia.

Vapaavuoren mukaan etäopetukseen voidaan kuitenkin siirtyä koulukohtaisesti tarvittaessa. Vantaalla näin on jo toimittukin.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen sanoi, että koulualtistusten lukumäärä on laskenut kaupungissa alle kolmannekseen aiemmasta.

– Koronaan ei ole kouluissa juuri sairastuttu. Toimenpiteet on tehtävä lasten etu edellä, sanoi Ritva Viljanen.

– Lasten siirtäminen etäopetukseen tulee olla viimesijainen keino vasta, kun kaikki muut keinot on käytetty.

Viljasen mukaan vain 4.–9.-luokkien oppilaat voidaan lain mukaan siirtää etäopetukseen.

Alueellisista toimista on koronanyrkin mukaan nyt käytössä kaikki muut keinot paitsi peruskoululaisten etäopetus. Vapaavuori huomautti, että torstaina annettu hallituksen esitys voi toteutuessaan lisätä kaupunkien keinovalikoimaa. Esitys antaisi viranomaiselle mahdollisuuden rajoittaa alueellisesti enemmän myös elinkeinonharjoittajien toimintaa.

Leviämisvaiheessa kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea asiakkaiden ja osallistujien käyttöön tarkoitetut elinkeino- tai muun toiminnan tilat kahdeksi viikoksi. Sulkeminen voisi koskea ainoastaan tiloja, joissa olisi erityinen mahdollisuus merkittävien tartuntaketjujen syntymiselle. Näitä tiloja olisivat muun muassa liikunta- ja urheilutilat, yleiset saunat ja uimahallit, tanssipaikat, huvipuistot, sisäleikkipuistot ja kauppakeskusten yleiset oleskelutilat.

Tätä rajoitukset tarkoittavat

Harrastukset: Kaikki kuntien organisoitu harrastustoiminta (mukaan lukien taiteen perusopetus) on keskeytetty sisätiloissa ja kaikki yli 20-vuotiaiden harrastustoiminta myös ulkona.

Kaikki yli 20-vuotiaiden harrastusvuorot ulkokentiltä on peruttu. Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta jatkuu ulkona jo aiemmin myönnetyillä vuoroilla. Kilpailuja, otteluita tai sarjatoimintaa ei järjestetä. Uusia vuoroja ei myönnetä.

Kuntien ulkokentät ovat lasten ja nuorten harrastustoiminnan ulkopuolella kuntalaisten käytössä. Valvontaa sekä nuoriso-ohjaajien läsnäoloa kentillä on lisätty. Pukukopit ja huoltorakennukset pidetään suljettuina.

Koululiikunta toteutetaan ulkona ja koulun tiloissa, ei muissa liikuntatiloissa.

Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille yhteistyössä pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian kanssa.

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti yksityisten toimijoiden noudattavan samoja rajoituksia.

Yleisötilaisuudet: Kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty määräajaksi kuitenkin siten, että korkeintaan 10 henkilön yleisötilaisuuksien ja kokouksien järjestäminen sallitaan edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n 21.9.2020 antamaa ohjetta.

Korkeintaan 10 hengen tilaisuuksista tulisi järjestää vain ehdottoman välttämättömät, kuten lakisääteiset yhtiökokoukset ja yhdistysten kokoukset, ja näissäkin tulee hyödyntää etäyhteyksiä aina kun se on mahdollista.

Rajaukset ovat voimassa 30.11.–18.12.2020. Päätöksen rajoituksen voimassaolon jatkamisesta 19.12.2020 lukien tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Yksityistilaisuuksien järjestäminen: Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti, että lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille. Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi. Hautajaisiin tai muistotilaisuuksiin osallistuminen suositellaan rajattavaksi vain hyvin suppeaan lähiomaisten joukkoon.

– Suositus koskee siis myös joulun aikaa, sanoi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori parhaillaan menossa olevassa tiedotustilaisuudessa.

Suositus on voimassa 30.11.2020–10.1.2021.

Julkiset tilat: Kaikki yleisölle avoimet asiakastilat on edelleen suljettu. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia sisäliikuntatiloja, kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja. Työväenopistojen toiminta on keskeytetty. Myös Korkeasaaren eläintarha on suljettu.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen välttämättömään koulutukseen käytettävät tilat pidetään auki. Myös esimerkiksi välttämätön asiointikoneiden käyttö kirjastoissa ja vähävaraisten kasvomaskijakelu jatkuu. Kaupungit ovat määritteleet välttämättömiä palveluita tarjoavat tilat, jotka pidetään rajatusti ja terveysturvallisesti auki.

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti yksityisiä toimijoita sulkemaan vastaavat liikunnan ja vapaa-ajan tilat.

Kirjastot tarjoavat edelleen rajattua palvelua, johon kuuluu:

• Aineiston nouto varaushyllystä sekä rajatuista valikoima- ja teemahyllyistä automaattien luona.

• Välttämätön, nopea asiointi asiakastietokoneilla.

• Ensisijaisena palvelutapana etukäteisvaraus ja itsepalvelu automaatilla.

• Tarvittaessa avustaminen ja neuvonta palvelutiskillä.

• Asioinnissa on velvoite käyttää maskia, mikäli terveydelliset syyt eivät estä käyttöä.

Rajoitukset ovat voimassa 30.11.2020–10.1.2021.

Koulut: Toisen asteen koulutus (lukiot ja ammatilliset oppilaitokset) jatkavat etäopetuksessa. Välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan. Lähiopetusta tarjotaan muun muassa erityisopetuksessa oleville ja kehitysvammaisille opiskelijoille sekä yksilöllistä tukea eri syistä tarvitseville opiskelijoille.

Etäopetukseen siirryttiin uuden arviointijakson alkaessa 3.12.2020 ja etäopetus jatkuu 10.1.2021 saakka.

Muokattu 11.12.2020 kello 11.37: Lisätty osuus "tätä se tarkoittaa" -väliotsikon jälkeen sekä Vapaavuoren kommentit.. 11.38: Lisätty tieto, että kaupunkien edustajat toivovat suositusten noudattamista. Lisätty myös Viljasen osuus. 11.52: Lisätty kappale, jossa kerrotaan tartuntatautilain mahdollistamista keinoista ja hallituksen suunnitelmista. 12: Tarkennettu jutun alkua, että kyseessä on pääkaupunkiseudun rajoitukset, korjattu "juuri meneillään oleva tiedotustilaisuus" muotoon "perjantaina aamupäivällä pidetty" sekä lisätty tieto, että Vantaalla on siirretty yksittäisiä kouluja etäopetukseen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut