Energiauutinen Keravalta! – Keravan Energia luopuu turpeesta ja Sinebrychoff valmistaa juomansa ensi vuoden alusta uusiutuvalla energialla: "Olette edelläkävijöitä"

Jouko Tuomas-Kettunen

Keravan Energia luopuu kokonaan turpeen käytöstä biovoimalassaan tämän vuoden loppuun mennessä.

Noin kahden miljoonan euron investointi tuli ajankohtaiseksi, kun panimojätti Sinebrychoffin ja Keravan Energian välinen pitkään jatkunut yhteistyö nousi seuraavalle tasolle.

Sinebrychoff valmistaa juomansa ensi vuoden alusta lähtien kokonaan uusiutuvalla energialla. Tavoitteena on tuotannon hiilineutraalius.

Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä totesi keskiviikkona järjestetyssä virtuaalisessa tiedotustilaisuudessa, että nyt julkistettu yhteistyökuvio on iso uutinen ja askel kehityksessä, jossa Suomi on menossa vähitellen kohti ilmastoneutraalia yhteiskuntaa vuoteen 2035 mennessä.

– Tämä on juuri sitä, mitä tarvitsemme. Keravan Energia ja Sinebrychoff ovat edelläkävijöitä. Olette oman leiviskänne hoitaneet, ja jo nyt liki maalissa, Leskelä hehkutti.

Uusiutuvaan energiaan siirtyminen jo ensi vuoden alusta lähtien on mahdollista nimenomaan siksi, että yhteistyökumppani Keravan Energia päätti luopua turpeen käytöstä.

Merkittävä tekijä on myös lämmön talteenotto Sinebrychoffilla.

Panimossa korostetaan, että työ ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi jatkuu, sillä tavoitteena on panimon hiilineutraalius keväällä 2021.

Sinebrychoff on sopinut Keravan Energian kanssa, että Sinebrychoffin juomien, kuten Karhun, Koffin ja Coca-Colan valmistukseen käytettävän lämpöenergian tuotannossa ei käytetä jatkossa fossiilisia polttoaineita, vaan pelkästään puupolttoainetta sertifioiduista vastuullisesti hoidetuista metsistä.

Puupolttoaine on pääosin metsätähdehaketta ja noin neljännes sivutuotteita (puru, kuori) esimerkiksi sahoilta.

Keravan Energia hankkii puuraaka-aineen kotimaisilta toimittajilta.

Alkuperältään raaka-aine on 80-prosenttisesti kotimaista, loppu on peräisin Baltiasta ja Venäjältä.

– Olemme todella iloisia täällä Sinebrychoffilla tästä kuviosta, kiteytti tunnelmia Sinebrychoffin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Marja-Liisa Weckström.

Kun ajatus turpeesta luopumisesta tuli, panimo päätti ottaa samassa saumassa uuden harppauksen.

– Sinebrychoff on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjuntaan ja tieteeseen perustuviin ilmastotavoitteisiin, jotta ilmastonmuutos saadaan rajoitetuksi 1,5 asteeseen Weckström painotti.

– Osana kestävän kehityksen ohjelmaamme Together Towards Zero eli Yhdessä kohti nollaa siirrymme ensi vuoden alussa käyttämään pelkästään uusiutuvaa energiaa.

Weckström totesi, että Sinebrychoff saavuttaa tavoitteen uusiutuvista energialähteistä.

– Ja yhdeksän vuotta etuajassa!

Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto kertoi, että turpeesta luopuminen on yksi konkreettisista teoista kohti täysin uusiutuvien polttoaineiden käyttöä.

– Olemme pudottaneet hiilidioksidipäästöjämme jo 88 prosenttia vuoden 2010 tasosta, hän kertoi.

Lehto korostaa, että suuria investointeja ei pystytä tekemään yksin.

Hän kehuukin pitkäjänteistä yhteistyötä asiakkaiden, kuten Sinebrychoffin kanssa.

Keravan Energia tuottaa biovoimalassaan myös kaukolämpöä lähes koko Keravan ja Sipoon lämmittämiseen.

Turpeesta luopumisen myötä voimalaitoksen CO2-päästöt putoavat vuositasolla 45 000 tonnia.

Sillä on Lehdon mukaan suuri vaikutus alueen asukkaiden ja yritysten hiilijalanjälkeen.

Sinebrychoffin tuotanto- ja toimitusketjujohtaja Pasi Lehtinen kertoi, että myös lämmön talteenotolla saadaan reilut energiasäästöt.

Sinebrychoff käyttää lämpöenergiana Keravan Energialta tulevaa 165-asteista kuumaa vettä vuodessa yhteensä 30 GWh (gigawattituntia).

Lehtisen mukaan panimo saavutti elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen säästötavoitteensa jaksolle 2017–2025 reilusti etuajassa jo vuonna 2018.

– Olemme kuitenkin jatkaneet tehostamistoimenpiteitä sekä lämpö- että sähköenergian osalta. Mittavia säästöjä on saatu aikaan erityisesti tehostamalla lämmöntalteenottoa lämpöpumppujen avulla.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut