Järvenpää valitsi hyvinvoinnin palvelualuejohtajaksi Kristiina Hannulan

Tanja-Elina Niemi

Järvenpään kaupunginvaltuusto valitsi keskiviikkoiltana hyvinvoinnin palvelualueen johtajaksi Kristiina Hannulan, joka on tällä hetkellä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen johtaja.

Hannula on koulutukseltaan liikuntatieteen maisteri. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa toiminnanjohtajana Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry:ssä ja Terveys - Hälsan ry:ssä.

Hän on ollut myös rehtorina ja opettajana Ehnroosin yläkoulussa Mäntsälässä.

Suljetussa lippuäänestyksessä Hannula sai 31 ääntä, Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki 10 ääntä ja Järvenpään kaupungin vt. hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Jari Lausvaara 7 ääntä. Ääniä annettiin 50, joista yksi hylättiin ja yksi oli tyhjä. Yksi valtuutettu oli poissa.

Varasijalle valittavasta järjestettiin myös erillinen vaali. Sekä Perkiömäkeä että Lausvaaraa kannatettiin puheenvuoroissa. Varasijalle valittiin Perkiömäki 35 äänellä. Lausvaara sai 14 ääntä ja Anne Major yhden äänen. Ääniä annettiin 50.

Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen johtajan viran vaali on vielä kesken.

Keski-Uusimaa seuraa tilannetta.

Kokous pidetään tällä kertaa Sibelius-salissa, ei etäkokouksena.

Tällä halutaan varmistaa äänestyksen onnistuminen.

Juttua päivitetty 16.12. klo 20.25: tekstiin täydennetty tietoja työurasta ja koulutuksesta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut