Antti Niemi pelasti pilkkijän avannosta Tuusulanjärvellä - "Jäälle ei ole asiaa"

Antti Niemi mittaa neljättä talvea Tuusulanjärven jään paksuutta Suomen Ympäristökeskukselle. Toinen jäähavaintomies on Veli Sipola. Lassi Niemi

Anne Kanerva

Sunnuntaina jäähavaintomies Antti Niemi puki kuivapuvun päälleen ja lähti varoen talven ensimmäiselle jäänmittaukselle Tuusulanjärvelle.

Tiedossa oli, että jää on edelleen paikoin haurasta.

– Koputtelin jäätä tuuralla. Pääsin Kirkkorannan kohdalla mittauspaikalle, jossa jää oli kahdeksan senttiä paksua. Puolet siitä oli haurasta kohvajäätä ja puolet teräsjäätä. Lumisessa kohdassa jää oli vain kolme–neljä senttiä paksua, hän kertoo.

Samaan aikaan jäälle asteli pilkkimies, jonka alla jää petti noin 50 metrin päässä rannasta.

Tapauksen näki rannalla sauvakävellyt mies, joka lähti auttamaan pelastamisessa.

– Huusin hänelle jäältä, että ei tulisi. Auttaja jatkoi matkaa ja putosi avantoon noin 20 metrin päässä rannasta, Niemi kertoo.

Hän haki repusta heittoliinan ja lähti auttamaan pilkkijää ylös vedestä.

– Samaan aikaan 14-vuotias poikani hälytti apua paikalle. Selvisi, että sauvakävelijän jalat ylettyivät pohjaan.

Paikalle tullut pelastuslaitos nosti kylmettyneen sauvakävelijän vedestä. Ensihoitajat tutkivat vedenvaraan joutuneiden voinnin.

– En tiedä, miten pilkkijälle olisi käynyt, jos emme olisi pojan kanssa osuneet paikalle. Auttajan on tärkeintä pysyä rauhallisena ja muistaa, mitä on opetettu, Suomen Ympäristökeskukselle mittauksia tekevä Niemi miettii.

Iäkäs mies putosi Tuusulanjärvellä jäihin – pelastuslaitos pelasti uupuneen miehen lauttaan

Hän on kokenut jäällä liikkuja, eikä ota turhia riskejä. Hän pukeutuu puolensadan metrin matkaa varten pelastautumispukuun ja ottaa mukaansa jäätuuran, kairan ja heittoliinan.

Niemen ja Veli Sipolan muodostama kaksikko tunnetaan sosiaalisessa mediassa nimellä Jäähavaintomiehet.

Tuusulanjärvellä he käyvät talviaikaan kymmenen päivän välein tarkistamassa jäätilanteen Suomen ympäristökeskukselle.

Järven edellinen mittauspäivä oli keskiviikkona 30. joulukuuta. Silloin mittauspaikalle ei ollut asiaa, ja ympäristökeskukselle lähti tieto, että jään paksuus on nolla senttiä.

– Vieläkin jäätilanne on sellainen, ettei jäälle ole asiaa. Vaikka jää jossain kohtaa kantaisikin, niin vähän matkan päässä se voi pettää kulkijan alta. Tuttu paikka voi yllättää kulkijan, Niemi muistuttaa.

Jäähavaintomiesten Facebook-sivut: www.facebook.com/jaahavaintomiehet.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai viikonloppuna kaksi tehtävää Tuusulanjärvelle.

Lauantaina palomiehet pelastivat avannosta iäkkään miehen. Sunnuntaina jää petti kahden ihmisen alta.

Pilkkijä ja auttamaan tullut sauvakävelijä putosivat jäihin Tuusulanjärvellä – "jää murtui pelastamaan menneiden palomiesten alla"

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut