Järvenpää toistaa imagotutkimuksensa lähes identtisenä – näin tulosten vertailu on helpompaa

Järvenpään Rantapuiston uusi kävelyreitti on saanut kaupunkilaisilta paljon kehuja, mutta kivetys on kokenut myös paljon ilkivaltaa. Sauvo Jylhä

Järvenpäässä alkuvuodesta 2019 tehdyn imagotutkimuksen tulokset kertoivat, että yli puolet suomalaisista tunsi kaupunkia ainakin jonkin verran ja muuttohalukkuus Järvenpäähän oli suurta.

Jopa 16 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä Järvenpään ulkopuolisista vastaajista sanoi voivansa vähintäänkin harkita muuttoa Järvenpäähän.

Yli puolet kyselyyn vastanneista järvenpääläisistä oli tyytyväisiä kotikaupunkinsa arjen palveluihin.

Kehittämistä järvenpääläisten vastaajien mielestä vaativat erityisesti julkinen liikenne, kaupunkikeskustan elävyys sekä se, miten järvenpääläiset pyrittiin ottamaan mukaan kaupungin kehittämiseen.

– Kahden vuoden takaisen imagotutkimuksen tuloksia on Järvenpäässä hyödynnetty laajasti muun muassa strategiatyössä ja brändin rakentamisessa. Myös kaupunkilaisten osallisuuden edistämisessä on otettu isoja harppauksia eteenpäin, kaupungin viestinnästä, markkinoinnista ja osallisuuden edistämisestä vastaava viestintäjohtaja Heli Vastamäki kertoo.

Kyselyyn voivat vastata kaikki 15 vuotta täyttäneet suomalaiset. Aikaa vastaaminen vie kymmenisen minuuttia.

Tutkimukseen voi vastata 25.1. asti osoitteessa https://survey.taloustutkimus.fi/WebProd/Start/24121. Imagotutkimus toistetaan lähes identtisenä kahden vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna, jotta tulokset olisivat vertailukelpoiset.

Julkisen kyselyn lisäksi imagotutkimukseen osallistuu Taloustutkimuksen verkkopanelisteja eri puolilta Suomea.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut