Maarit Schmiedeken Jalkahoitola ja Hieronta Hillassa keskitytään ennaltaehkäisevään hoitoon

Maarit Schmiedeke nappasi yrityksensä nimen lapsuuden kotipitäjältä ja lempinimestään. Tätä Hillaa ei ole vaikea löytää. Anton Soinne

Anu Miettinen

Jalkahoitola ja Hieronta Hillan yrittäjällä Maarit Schmiedekella on päättynyt toinen viikko yrittäjänä Keravan keskustan liiketilassa.

Schmiedeke kertoo tehneensä 20 vuotta töitä lastensuojelussa, kouluttautuneensa sosionomiksi, lähihoitajaksi ja aivan ensimmäinen ammatti oli hieroja.

– Yrityksen nimen nappasin lempinimestäni ja syntymäpitäjästäni Ranualta joka tunnetaan hillapitäjänä. Äidilläni oli fysikaalinen hoitolaitos Ranualla ja 16-vuotiaana suoritin äidin yrityksessä oppisopimuskoulutuksena hierojan ammattipätevyyden, Maarit kertoo.

Leipuri Maaritista piti alun perin tulla, mutta jauhoallergia esti lapsuuden haaveammatin toteutumisen.

– No, olen leiponut kotitarpeisiin senkin puolesta, hyväntuulinen Maarit Schmiedeka toteaa.

Kolmisen vuotta meni oman yrityksen perustamisen tullessa ajankohtaiseksi.

– Yrittäjämieheni, perheeni ja ystäväni kannustivat minua yrittäjyyteen. Pitihän sitä makustella ja kun viime kesänä hommasin suuremman kuumakivikattilan, päätös aloittaa yrittäjyys vahvistui entisestään, Maarit kertoo.

Keravalle Maarit muutti työn perässä vuonna 1998 ja työt päiväkodissa alkoivat.

Sosionomiksi Maarit opiskeli työn ohessa kolmessa vuodessa ja valmistui vuonna 2004, jolloin aloitti työt lastensuojelussa.

Nyt 42-vuotias Maarit "Hilla" Schmiedeke totuttelee yrittäjyyteen irtisanouduttuaan lastensuojelusta.

– Valmistun jalkojenhoitajaksi tässä kuussa ja töitä on, sillä esimerkiksi lahjakortteja on myyty kivasti. Olen hirveän innostunut ja ylpeäkin itsestäni, että tein viimein ratkaisun.

Kuumakivihieronnan lisäksi Jalkahoitola Hillassa keskitytään jalkaterveyteen.

– Eli ei pelkää kosmetiikkaa vaan tutkin jalan kuormitusta. Etsin mahdollisen jalkakivun aiheuttajan syy-seuraussuhteella. Tutkin kengät ja tarvittaessa teen yksilölliset pohjalliset.

Hoitola Hillassa tehdään myös silikoniortoosit antamaan yksilöllistä korjaavaa tukea esimerkiksi liian tiiviille varvasrivistölle.

Diabetes-tuntotutkimuksia voidaan tehdä myös muun hoidon yhteydessä.

– Hillassa teen ennen kaikkea ennaltaehkäisevää hoitoa niin etteivät isommat vaivat puhkeaisi, Maarit painottaa.

Sitten lähdetään mielikuvajalkahoitoon Hillaan. Hoito aloitetaan lämpimällä jalkakylvyllä. Mahdolliset kovettumat ja känsät poistetaan, paksuuntuneet kynnet hiotaan, lyhennetään, kynnet siistitään, hoidetaan ihomuutokset, hoidon päättää rasvaushieronta polviin saakka. Hygieniasyistä kynnet lakataan asiakkaan omalla kynsilakalla.

Jalat kiittävät ja askel kevenee.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut