Jo kolme autoa suistunut penkkaan Lahdenväylällä maanantaiaamuna – "Jos ei ole ihan pakko lähteä juuri nyt liikenteeseen, niin ei kannata lähteä"

Kuvituskuva. Sirkku Aalto

Satu Jalo

Maanantain aamuliikenteessä on Keski-Uudellamaalla suistunut jo ainakin kolme autoa ulos tieltä.

Kaksi henkilöautoa ajautui penkkaan aamulla kello puoli seitsemän maissa Lahdenväylällä Järvenpäässä.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kävi auttamassa molemmat autot takaisin tielle, ja ne pääsivät jatkamaan matkaa. Ulosajot eivät liittyneet toisiinsa.

Ajokeli on tällä hetkellä huono.

– Pyryttää ja on loskainen keli. Auttamamme auton kuljettaja sanoi lähteneensä ohittamaan rekkaa. Ohituskaista varsinkin oli loskainen.

Ulosajot tapahtuivat pohjoiseen päin menevillä kaistoilla Järvenpään eteläisen ja pohjoisen liittymän puolessa välissä. Ulosajoista ei ollut juurikaan haittaa muulle liikenteelle.

Kolmas ulosajo tapahtui niin ikään Lahdenväylällä Keravan liittymän ja Järvenpään eteläisen liittymän välillä pohjoisen kaistoilla Keravan vankilan eteläpuolella.

– Henkilöauto oli ajanut pehmeästi penkkaan ja jäi odottamaan hinausautoa. Ajokeli on nyt sen verran huono, joten jos ei ole ihan pakko lähteä juuri nyt liikenteeseen, niin ei kannata lähteä. Aura-autot ovat liikkeellä ja muutaman tunnin päästä saattaa olla jo parempi keli, päivystävä paloesimies Petteri Heikkilä pelastuslaitokselta sanoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut