Sipoonkorven pysäköintialueella useita automurtoja viime päivinä: rikokset tehty samalla kaavalla – näin poliisi neuvoo retkeilijöitä

Kuvituskuva. JOHANNA ERJONSALO

Oskari Lehto

Sipoonkorven kansallispuiston pysäköintialueilla on sattunut viime päivinä useita automurtoja.

Itä-Uudenmaan poliisin tietoon oli maanantaihin mennessä tullut kahden viime viikon ajalta kolme tapausta, joissa oli murtauduttu yhteensä viiteen autoon, tavallisesti auton sivu- tai takalasi rikkomalla.

Tapaukset olivat sattuneet Byabäckenin parkkipaikalla Länsitien varrella.

Lauantain ja sunnuntain välillä kolmeen autoon oli murtauduttu. Autoista oli anastettu muun muassa lompakoita ja niiden sisällä olleita ajokortteja.

Viime keskiviikon ja torstain välillä oli murtauduttu yhteen autoon, josta oli anastettu muun muassa lompakko.

Edellisellä viikolla torstain ja perjantain välillä oli puolestaan murtauduttu autoon ja viety sieltä runsaasti retkeilytarvikkeita.

Rikoskomisario Leif Malmberg Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että Sipoonkorvesta on viime elokuulta ja lokakuulta tiedossa ainakin viisi tapausta, joissa yhteensä seitsemään pysäköintialueelle jätettyyn autoon oli murtauduttu teltta- tai vaellusretken aikana.

Autoista oli saatu saaliiksi muun muassa koruja, tietokoneita ja muuta irtainta omaisuutta.

– Tapauksia ei ole toistaiseksi kyetty selvittämään. Poliisin neuvo on se, ettei autoon kannata jättää arvo-omaisuutta. Mikäli autossa olisi hälytysjärjestelmä ja valvontakamera, nämä helpottaisivat tutkintaa ja varmaan estäisivät ennalta tämäntyyppisiä rikoksia, Malmberg aprikoi.

– Kamera on kuitenkin asennettava niin, ettei se kuvaa kenenkään muun kotirauhan suojaamaa aluetta, hän huomauttaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut