Kansallinen Mediatutkimus: Paikalliset sisällöt löydetään entistä paremmin myös verkosta – Keski-Uusimaalla nyt 74 000 lukijaa

Sanomalehti Keski-Uusimaa tavoittaa eri kanavien kautta säännöllisesti 74 000 lukijaa, kertoo tuore Kansallinen Mediatutkimus (KMT).

Edellinen tutkimus antoi Keski-Uusimaan kokonaistavoittavuudeksi 60 000 ihmistä, mutta mittaustavan muutoksen takia luvut eivät ole suoraan verrannollisia keskenään.

Keski-Uusimaa Viikon kokonaistavoittavuus on nyt 31 000 lukijaa. Keski-Uusimaata lukee paperisena tai näköislehtenä saman verran ihmisiä.

Molemmat lehdet kuuluvat Etelä-Suomen Mediaan, jonka lehtien yhteinen kokonaistavoittavuus on nyt 1 123 000 lukijaa. Taso on sama kuin edellisessä mittauksessa, vaikka koronan vuoksi osa nimikkeistä on ollut julkaisutauolla.

Mediatalo Keskisuomalaisen, johon Etelä-Suomen Media kuuluu, lehtien kokonaistavoittavuus on 2 005 000 lukijaa.

– Verkkolukijoidemme määrä on kasvanut huomattavasti nopeammin kuin paperisten lehtien lukijamäärä laskee, sanoo Keski-Uusimaan ja Keski-Uusimaa Viikon päätoimittaja Joonas Romppanen.

– Verkossakin luetuimmat sisältömme ovat paikallisia uutisia. Joko nopeita perinteisiä uutisia tai muuta kiinnostavaa sisältöä Keski-Uudenmaan alueelta.

– Merkittävä osa Keski-Uusimaan tilaajista lukee yhä pääasiassa paperista lehteä, mutta toisaalta pelkkien sähköisten tilausten kasvuluvut ovat pysyneet hyvin korkeina, Romppanen sanoo.

– Etenkin tilaajiamme, mutta myös kaikkia muita lukijoita palvelevat mobiililaitteille ladattavat uudet sovelluksemme, Romppanen muistuttaa.

Tuore uutissovellus on ladattavissa osoitteessa keski-uusimaa.fi/asenna. Siellä on myös syksyllä lanseerattu Päivän lehti -näköislehtisovellus, jolla on kätevä lukea myös Keski-Uusimaa Viikko näköislehtenä.

Keski-Uusimaa tarjoaa kaikille tilaajilleen joka päivä näköislehdessä keskimäärin 12 ylimääräistä sivua, joilta löytyy ajankohtaista kotimaan ja ulkomaiden uutista, henkilöjuttuja ja lukemista päivittäin vaihtuvista teemoista.

Näköislehti ilmestyy myös sellaisina päivinä, jolloin paperista lehteä ei pystytä juhlapyhien takia painamaan ja jakamaan. Viime vuonna Keski-Uusimaan näköislehti ilmestyi 366 päivänä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut