Rautarouvat lukivat tarinan kahdesta erilaisesta junamatkasta Euroopassa

Ilkka Hackmanin Tähän aikaan huomenna -romaani kertoo isän ja tyttären interrailmatkasta. WSOY

Iikka Hackmanin kirjassa ”Tähän aikaan huomenna” on kiinnostava lähtöasetelma.

Lihasrappeutumatautia, ALSia sairastava isä, Arvo ilmoittaa tyttärelleen lähtevänsä junamatkalle Eurooppaa nuoruutensa interrail-matkan tapaan.

Hän ei aio tulla takaisin, sillä hän on varannut sveitsiläisestä Gratia Deis- talosta ajan armomurhaa varten. Tytär lähtee matkalle mukaan.

Kirjassa ollaan limittäin ja lomittain traumaattiseksi muuttuneella interraililla 46 vuotta aiemmin sekä viimeisellä matkalla.

Isän kertomana menneisyys ja tyttären nykyhetken ongelmat lomittuvat. Tiivistä tekstiä! Kesti aikansa päästä mukaan. Oliko liian verkkaista kerrontaa, jotta lukija olisi pysynyt "vireessä"?

Kun vanha ja nykyinen aika kohtaavat, on luovuttamista, menetystä ja toisaalta uuden alkua ja toivoa tulevasta.

Teemoja ja aiheita riittää liiankin kanssa. Tarina menettää intensiteettiä, kun lukija pompsautetaan välillä nykypäivään ja tyttären väljähtyneen ja epävarmuudessa piehtaroivan parisuhteen tunnelmiin.

Tyttären ja isän välisen suhteen kuvaus jää jotenkin hauraaksi ja keskinäinen kommunikointi vähäiseksi. Eutanasiaa ei hirveästi pohdittu. Tunnelma kirjassa on kuitenkin harmaa ja jotenkin ahdistavaakin, ei paljoa iloa.

Hackmanilla on varsin omaleimainen tyyli.

Jotkut pitivät rikkaasta kielestä ja upeista originelleista kielikuvista ja sanonnoissaan, joita pulpahtelee joka sivulla. Se on hyvin runollista ja kekseliästä: täynnä sanaleikkejä ja metaforia, jotka räiskähtelevät ilmaan kuin raketit.

Lauseet ovat pitkiä ja kiemuraisia kuin tähtisumut. Joskus hän ihastuu sanaleikkeihinsä: Mies. Kuori. Mies ku ori. Tulivuori. Silloin voi lukijaa vähän väsyttää ja ärsyttää. Mutta ei huono kirja.

Hackmanin teos oli vakuuttava ja vaikuttava esikoiskirja. Siinä oli ajankohtainen aihe, persoonallista sanottavaa ja kiinnostavia ihmiskohtaloita.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut