Järvenpääläisessä taloyhtiössä vuokralla asuvaa uhkaa sakot, jos hän jatkaa parvekkeella sauhuttelua. Se, että hän polttaa sähkötupakkaa, ei auta. Laki koskee niin perinteistä tupakkaa, sähkötupakkaa, kuin "kasviperäisiä tuotteita". Näillä kasviperäisillä tuotteilla lainsäätäjä tarkoittanee Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen terveystarkastaja Ari Antilan veikkauksen mukaan esimerkiksi vesipiipussa poltettavaa tuotetta, joka ei ole tupakkakasvista peräisin.
Järvenpääläinen taloyhtiö haki terveydensuojeluviranomaiselta tupakkalain mukaista tupakointikieltoa kaikille taloyhtiön hallinnassa oleville parvekkeille maaliskuussa 2020 ja terveystarkastaja päätti hakemuksen mukaisesti tupakointikiellon määrätä. Syyskuussa 2020 terveystarkastajalle tehtiin ilmoitus, että eräällä parvekkeella tupakoidaan toistuvasti, vaikka lainvoimainen tupakointikielto on voimassa. Terveystarkastaja kävi paikalla marraskuussa 2020 ja näki parvekkeella henkilön tupakoimassa.
Huoneistossa vuokralla olevalle, asunto-osakkeen omistajalle ja taloyhtiölle varattiin mahdollisuus kuulemiseen marraskuussa 2020. Tammikuussa 2021 vuokralainen antoi vastineen, jossa hän toteaa, ettei ole polttanut nikotiinipitoisia savukkeita, ainoastaan sähkötupakkaa. Koska kielto koskee myös sähkötupakkaa, ei tuotteen nikotiinipitoisuudella ole merkitystä. 9.2. kokoontunut Keski-Uudenmaan ympäristökeskus antoi uhkasakolla tehostetun määräyksen olla tupakoimatta parvekkeella. Uhkasakon määrän suuruus on tapauskohtainen ja siihen vaikuttaa niin teon laatu kuin velvoitetun maksukyky.
– Meidän toimialueella, eli Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula ja Nurmijärvi, on tähän mennessä annettu taloyhtiöiden hakemuksesta parveketupakointipäätös 19 taloyhtiöön, kertoo Antila.
Järvenpään tapaus on alueella ensimmäinen tupakointikiellon rikkomistapaus, joka etenee lautakuntaan ja ensimmäinen määräys, jonka tehosteeksi asetetaan sakon uhka.
Huoneistoparvekkeelle ja -pihalle voidaan määrätä tupakointikielto, jos tiloista voi kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin.
– Jos ehto täyttyy ja hakemuksen taustalla oleva taloyhtiön päätös on lainvoimainen, niin viranomaisen on kielto määrättävä. Harkinnanvaraa ei näissä päätöksissä ole, Antila toteaa.
19 taloyhtiöön on annettu parveketupakointipäätös.
Ari Antila, terveystarkastaja