Hän on vihreiden ehdokas Tuusulan pormestariksi – "Outin takana seisoo koko jäsenistömme"

Suurelle yleisölle Outi Huusko on tullut tutuksi maan hallituksen korona-ajan tiedotustilaisuuksien viittomakielen tulkkina. Jouko Tuomas-Kettunen

Vihreiden ehdokas Tuusulan pormestariksi on Outi Huusko, kertoo Tuusulan vihreät tiedotteessaan.

Vihreät valitsi pormestariehdokkaansa ylimääräisessä kokouksessaan torstaina.

Huusko on ollut kuntapolitiikassa mukana vuodesta 2013.

Hän on toiminut muun muassa kunnanhallituksessa ja tarkastuslautakunnassa ja on kunnan konsernijaoksen jäsen ja varavaltuutettu.

Huusko on toiminut pitkään Uudenmaan vihreiden piirihallituksessa ja puheenjohtajana vuodesta 2020.

Huusko työskentelee toimitusjohtajana sata henkilöä työllistävässä valtakunnallisessa viittomakielen tulkkauspalveluita tuottavassa osuuskunnassa.

Huuskolla on vankka kokemus sekä yleisjohtamisesta että henkilöstöjohtamisesta.

Huusko on toiminut myös koko viittomakielialan aktiivisena edunvalvojana. Suurelle yleisölle Huusko on tullut tutuksi hallituksen korona-ajan tiedotustilaisuuksien ilmiömäisenä viittomakielen tulkkina, vihreät muistuttaa tiedotteessaan.

– Pormestariehdokkuus on huikea luottamuksenosoitus. Olen siitä sekä kiitollinen että ylpeä, Huusko sanoo tiedotteessa.

– Pormestarin tärkein tehtävä on vahvistaa kunnan poliittista johtamista ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä.

Tiedotteessa todetaan, että pormestarimallissa valtuuston tahto ohjaa vahvemmin kunnan toimintaa.

Samalla poliittinen vastuunkanto vahvistuu, sillä pormestarin on lunastettava paikkansa sekä äänestäjien että valtuuston edessä.

Tuusulan vihreiden mukaan Huusko on päättäjänä kuunteleva, asiakeskeinen, sinnikäs ja kova tekemään töitä.

– Pyrin oikeudenmukaisuuteen. Vahvuuteni on kyky hahmottaa rakenteita ja johtaa niiden kautta. Talousosaamista olen kartuttanut yritysmaailmassa ja johtamisopinnoissa. Hyvä viestintä ja ihmisten osallistaminen ovat minulle erityisen tärkeitä ammatillisen taustani vuoksi, Vuoden Vihreäksi järjestöaktiiviksi vuonna 2020 valittu Huusko sanoo.

Huusko on asunut Tuusulassa vuodesta 2001, ensin Nuppulinnassa ja vuodesta 2014 Jokelassa. 54-vuotiaan Huuskon perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi aikuista lasta.

Tuusulan vihreät pitää Outi Huuskoa erinomaisena pormestariehdokkaana Huuskon laajan osaamisen ja kunnallisessa päätöksenteossa vahvasti esille tulleen yhteistyökykynsä vuoksi.

– Outin takana seisoo koko jäsenistömme. Päädyimme asettamaan pormestariehdokkaamme jo kuntavaalien alla, koska haluamme edistää avoimuutta päätöksenteossa, Tuusulan vihreiden varapuheenjohtaja Annika Lappalainen sanoo.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut