Pysykää poissa jäiltä, neuvoo merivartiosto – jo vuorokaudessa katosi kantava alusta moottorikelkalta

Merenjäälle menemistä kannattaa nyt harkita tarkkaan. Päivi Tuovinen
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Lämpötilat ovat nyt suurelta osin plussan puolella ja se näkyy esimerkiksi merialueilla. Jäät ovat nyt erittäin heikkoja varsinkin eteläisessä Suomessa.

Merivartiosto varoittaa meren kantavan jään muuttumisesta avovedeksi. Twitteriin merivartiosto laittoi kuvan Hangosta, jossa lämmin ja sateinen sää sekä tuulen suunta tekivät kantavasta jäästä vuorokaudessa avovettä.

Vielä eilen tässä kohtaa moottorikelkkailtiin, merivartiosto huomauttaa.

Turun suunnalla meripelastuskeskus sai puolestaan ilmoituksen avunhuudoista Rymättylän Ahteenrannan alueelta. Paikalle hälytettiin useita yksiköitä, jotka löysivät hypotermisen henkilön. Hänet kuljetettiin jatkohoitoon meripelastushelikopterilla.

Pysykää poissa jäiltä, vaikka aurinkoinen ja keväinen keli houkuttelisi retkeilemään, neuvoo merivartiosto ulkoilijoita.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lämpötila pysyttelee plussan puolella viikonlopun yli ja ainakin vielä ensi viikon alussakin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut