Korona-aika kirpaissut eniten tuusulalaisia palkansaajia

Tero Vähämäki

Korona-aika on verottanut eniten Tuusulan ja Vantaan palkkasummia. Asia käy ilmi Uudenmaanliiton maaliskuussa julkaisemasta tilannehuoneen raportista.

Tuusulan ja Vantaan palkkasummat olivat huhti–joulukuussa 2020 3,4 prosenttia vuoden 2019 vastaavaa ajankohtaa pienemmät.

Palkkasummat putosivat Uudenmaan jokaisessa kunnassa. Loivimmassa laskussa oli Myrskylä, jossa palkat putosivat prosenttiyksikön.

Keski-Uudenmaan kunnista Pornaisissa palkat laskivat 3,3, Järvenpäässä 2,5, Keravalla 2,3 ja Sipoossa sekä Nurmijärvellä 2,2 prosenttiyksikköä. Keski-Uudenmaan sisäisessä vertailussa parhaiten sijoittuneessa Mäntsälässä palkat laskivat kaksi prosenttiyksikköä.

Uudenmaanliitto huomauttaa tutkimuksen raportissa, että etätyöt ja rajoituksien osuminen palvelualoilla varmasti omalta osaltaan selittävät palvelualojen ja esimerkiksi kiinteistöalan palkkasummien laskua.

Lisäksi se, että etenkin majoitus- ja ravintola-alat keskittyvät Uudellemaalle, saattaa selittää osin selkeää eroa Uudenmaan ja Suomen välillä näiden alojen palkkasummien kehityksessä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut