Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maahantulijoiden pakollinen massatestaus alkaa kolmella rajanylityspaikalla – Osa tulijoista välttää koko tarkastuksen

Helsingin satamien, Helsinki-Vantaan lentoaseman tai Vaalimaan rajanylityspaikan kautta Suomeen tulevan täytyy torstaista alkaen osallistua välittömästi maahantulon jälkeen terveystarkastukseen, johon voi kuulua koronatesti.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) keskiviikkona tekemä päätös koskee niitä, jotka ovat ennen Suomeen saapumista oleskelleet koronan riskimaassa. Riskimaiksi luetaan maat, joissa koronaviruksen ilmaantuvuus on suurempi kuin 25 tapausta sataatuhatta asukasta kohti 14 vuorokauden aikana. Käytännössä päätös koskee siis tällä hetkellä lähes kaikkia matkustajia.

Kyseessä on aluehallintoviraston ensimmäinen massatarkastuspäätös. Aiemmin avi ei tulkintansa mukaan voinut tehdä joukkopäätöksiä, mutta linjaus muuttui vastikään.

Jos matkustaja kieltäytyy pakollisesta terveystarkastuksesta, kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tarvittaessa pyytää poliisilta virka-apua. Kieltäytymisestä voi seurata sakko tai enintään kolmen kuukauden vankeusrangaistus terveydensuojelurikkomuksesta.

Koronatestin voi välttää, jos henkilöllä on esittää todistus negatiivisesta koronavirustestistä, joka on tehty korkeintaan kolme vuorokautta ennen Suomeen saapumista.

Testiin ei pakoteta myöskään niitä, jotka ovat luotettavan todistuksen mukaan sairastaneet koronavirustaudin puolen vuoden sisällä.

Määräys pakollisesta terveystarkastukseen osallistumisesta ei koske tavaraliikenteen kuljetus- ja logistiikkahenkilöstöä työtehtävissä. Tarkastuksen välttävät myös kauttakulkijat, jotka pysähtyvät Helsinki-Vantaalla vain vaihtaakseen ulkomaan jatkolennolle.

Myöskään vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ei tarvitse osallistua terveystarkastukseen.

Jos testiä ei voida perustellusta syystä ottaa, kunnan tai kuntayhtymän tartuntatautilääkäri voi harkintansa perusteella esimerkiksi määrätä maahantulijan karanteeniin.

Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että rajanylityspaikan terveysviranomaiset keräävät ja toimittavat riskimaista tulevien, terveystarkastukseen osallistuvien matkustajien henkilö- ja yhteystiedot oleskelu- tai asuinpaikkakunnan tartuntatautiviranomaisille, jotka ohjaavat matkustajat vielä toiseen koronavirustestiin aikaisintaan 72 tunnin kuluttua maahantulosta.

Jo ennen joukkopäätöstä valtaosa matkustajista, joilla ei ole ollut testistä vapauttavaa todistusta, on osallistunut kuntien järjestämiin testeihin. Testimahdollisuutta on tarjottu kaikille matkustajille.

Avit ovat jo 26. helmikuuta määränneet kunnat järjestämään terveystarkastukset rajanylityspaikoilla ja ohjaamaan maahantulijat koronatestiin maaliskuun ajan.