Tarkkana suojatielle – Tuusulan Lahelantien ylittäminen koetaan turvattomaksi

Jukka-Matti Laakso kertoo Lahelantien ylittämisen koettavan turvattomaksi, pitkälti on kyse autoilijoiden liian korkeista ajonopeuksista. Anton Soinne

Kuntalaisilta tuleva palaute liikenneturvallisuudesta on Tuusulan liikenneinsinööri Jukka-Matti Laakson mukaan aaltoilevaa. Eniten palautetta saadaan yleensä silloin, kun kunta on tekemässä katusuunnitelmia ja suunnitelmat ovat esillä. Yksittäisistä vaaranpaikoista, läheltä piti -tilanteista ja turvattomaksi koetuista paikoista tulee eri puolilta kuntaa ajoittain tietoja ja parannuspyyntöjä.