Kuuma-seudulle toiseksi eniten muuttovoittoa koko maassa vuonna 2020

Väestönkehitys vahvistui yhdeksässä Kuuma-seudun kunnassa vuoden 2020 aikana. Johanna Erjonsalo

Kuuma-seutu oli suurimpia väestönkehityksen voittajia vuonna 2020. Se sai maan toiseksi toiseksi eniten muuttovoittoa ja kolmanneksi eniten väestönlisäystä.

Väestönlisäys oli vuonna 2020 suurempaa kuin kertaakaan 2010-luvulla. Muuttovoitot kaksinkertaistuivat edeltävään viiteen vuoteen verrattuna, kertoo Kuuma-seudun liikelaitos tiedotteessaan. Muuttoliikettä Kuuma-seudulla analysoi aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI.

Kuuma-seutu sai muuttovoittoa maan sisältä noin 2 200 henkilöä ja ulkomailta noin 800 henkilöä viime vuonna. Muuttovoitot koostuivat nuorista aikuisista, muusta aikuisväestöstä ja lapsista.

Kansainvälisestä muuttoliikkeestä Kuuma-kunnat saivat ennätyksellisen suuria muuttovoittoja vuonna 2020. Vieraskielisen väestön kasvu korostui jokaisessa Kuuma-kunnassa, tiedotteessa kerrotaan.

Väestönlisäystä ja muuttovoittoja selittää 25–44-vuotiaiden nuorten aikuisten tulomuuttojen kasvu pääkaupunkiseudulta, tiedotteessa kerrotaan. Muuttovoitot kolminkertaistuivat Helsingistä ja yli kaksinkertaistuivat Vantaalta ja Espoosta vuonna 2020 edeltäviin vuosiin verrattuna.

Eniten Kuuma-seutu sai muuttovoittoa Vantaalta (1 748), Espoosta (1 106) ja Helsingistä (902).

Kuuma-seutu kärsi puolestaan merkittävää muuttotappiota Tampereen (265), Lahden (190), Turun (144) ja Hämeenlinnan (123) seuduille.

Väestönkehitys vahvistui yhdeksässä Kuuma-seudun kunnassa vuoden 2020 aikana. Tiedotteen mukaan yli yhden prosentin vuosittaiseen väestönkasvuun ylsi puolet seudun kunnista.

Kuuma-kuntia ovat pääkaupunkiseudun kehyskunnat Hyvinkää, Järvenpää, Kirkkonummi, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti. Seudun yhteenlaskettu asukasmäärä oli noin 328 000 tammikuun lopussa 2021. Väkiluvun on ennustettu kasvavan vuoteen 2040 mennessä enemmän kuin Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen maakuntien yhteensä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut