Keravalla päätös opetustavasta perjantaina

Koulut: Etäopetusjakson pituudeksi tulee vähintään hiihtolomasta pääsiäislomaan.

Pasi Huuhtanen

Keravalla on vielä päättämättä se, siirrytäänkö yläkouluissa ja lukiossa takaisin lähiopetukseen pääsiäisloman jälkeen.

Keravan yläkoulut siirtyivät etäopetukseen hiihtoloman jälkeen 1. maaliskuuta. Kouluilla on etäopetusta ainakin vielä ensi viikko. Etäopetusjakson pituudeksi tulee vähintään hiihtoloman ja pääsiäisloman väli eli koko maaliskuu. Etäopetus saattaa kuitenkin jatkua huhtikuussa.

– Päätös lähiopetukseen palaamisesta tehdään perjantaiaamuna, kasvatuksen ja opetuksen toimialajohtaja Tiina Larsson kertoo.

Keravalla siirryttiin etäopetukseen viikkoa ennen valtioneuvoston asettamaa sulkutilaa. Sulkutila alkoi 8. maaliskuuta. Sulkutilan aikana koronaviruksen leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa on etäopetus. Sulkutila saattaa jatkua aiemmin ilmoitetusta, jonka mukaan se päättyisi ensi sunnuntaina 28. maaliskuuta.

Lähiopetuksessa ovat kuitenkin erityisen tuen oppilaat, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaat ja perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilaat. Perusopetukseen valmistava opetus tarkoittaa maahanmuuttajataustaisten kielitaidon kehittämiseen panostavaa opetusta.

Toisaalta alakoulujen A2-kielten opetusryhmät sekä oman äidinkielen ja uskonnon opetustyhmät ovat olleet etäopetuksessa.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut