Keusote koronatilanteesta: Yläkoulujen opetus jatkuu etäopetuksena 11.4. saakka – joukkoaltistumisia Hyvinkäällä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa

Kuvituskuva. Sauvo Jylhä

Tanja-Elina Niemi

Yläkoulujen opetus jatkuu Keusoten alueella etänä 11.4. asti. Tätä ennakoitiin jo keskiviikkona, jolloin kuntajohtajat ja sivistysjohtajat olivat koolla. Lopullinen päätös syntyi torstaina illan suussa.

Myös toinen aste, ammatillinen koulutus ja lukiot jatkavat etäopetusta 11.4. asti. Alakoulut jatkavat lähiopetuksessa.

Keusoten linjaus poikkeaa Uudenmaan koronalinjasta: Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suositteli toisen asteen koulutuksen ja yläkoulujen opetuksen jatkamista etäopetuksena pääsiäiseen eli lähiopetukseen palaamista 6.4.

Päätöstä perustellaan sillä, että Keusoten alueen tartuntatautimäärät ovat jääneet liian korkeiksi:

- Rajoitusten jatkaminen on perusteltua tartuntatilanteen huononemisen estämiseksi ja sairaalahoidon kuormituksen hillitsemiseksi. Kahden viikon aikavälillä 10.-​23.3.2021 Keusoten alueen ilmaantuvuus on 130/100 000/ 14 vrk. Alueemme on vahvasti leviämisvaiheessa. Tartuntoja esiintyy yläkoulujen ikäluokissa merkittävästi edelleen, sanotaan Keusoten verkkosivuilla.

Siellä todetaan myös, että epidemiologisen arvion nojalla on välttämätöntä, ​että Keski-Uudenmaan sote -​kuntayhtymän alueen kuntien perusopetusta antavien oppilaitosten tilojen käyttöä rajoitetaan edelleen ja että päätökseen vaikutti muiden vaihtoehtoisten rajoitusten vähäisyys.

KEUSOTEN alueella todettiin torstaina 22 uutta koronatartuntaa, mikä on samaa luokkaa kuin se viime päivinä on ollut.

Mäntsälässä ja Pornaisissa tartuntoja oli jälleen nolla, Järvenpäässä kolme, Nurmijärvellä neljä, Tuusulassa kahdeksan ja Hyvinkäällä seitsemän.

Tartuntoja on tapahtunut perhe- tai lähipiirissä ja työpaikalla. Keusote kertoo tiedotteessaan, että jäljityksessä on hieman viivettä. Tartunnan saaneista viisi henkilöä oli valmiiksi karanteenissa.

Tartuntoja on epidemian aikana todettu yhteensä 2531: Hyvinkäällä 491, Järvenpäässä 749, Mäntsälässä 202, Nurmijärvellä 563, Pornaisissa 45 ja Tuusulassa 481.

JOUKKOALTISTUMISIA on alkuviikosta tapahtunut Hyvinkäällä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa.

Hyvinkäällä Puolimatkan koulussa on ollut tartuttavuusaikana koronapositiiviseksi todettu henkilö 22.– 23.3. Altistuneita on noin 30.

Tuusulassa Vaunukankaan koululla on ollut tartuttavuusaikana koronapositiiviseksi todettu henkilö 23.3. Altistuneita on noin 50.

Hyvinkäällä Kaupunkisillan päiväkodissa on ollut tartuttavuusaikana koronapositiiviseksi todettu henkilö 18.3. Altistuneita on yhteensä noin 20.

Todettu koronavirus on seulontatestissä osoittautunut s-geeninegatiiviseksi, joista suurin osa osoittautuu myöhemmin virusmuunnokseksi. Virusmuunnoksen arvioidaan olevan herkemmin leviävä, jonka vuoksi toimenpiteet ovat laajempia ja voimakkaampia.

Nurmijärvellä Rajamäen koululla on ollut tartuttavuusaikana koronapositiiviseksi todettu henkilö 22.–23.3. Altistuneita on noin 30.

ALTISTUNEET henkilöt asetetaan kotikaranteeniin Keusoten tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräyksestä.

Päivitetty 25.3. klo 20.25: tekstiin lisätty Keusote-jaoston perustelut etäopetuksen jatkumiselle.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut