Matkatoimisto Detur on viivytellyt viime kesästä asti maksujen palauttamisessa asiakkaille matkojen peruuntumisen takia.
Matkat peruttiin koronaepidemian vuoksi. Kuluttaja-asiamiehen mukaan monet asiakkaat ovat joutuneet odottamaan rahojaan takaisin Deturilta liian pitkään.
Lähes koko matkailutoimiala pysähtyi vuosi sitten keväällä koronan takia. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) toteaa, että poikkeuksellisen ja pitkään jatkuneen tilanteen vuoksi rahojen palautus perutuista matkoista on viivästynyt merkittävästi.
Kuluttaja-asiamies on käynyt suurimpien matkanjärjestäjien ja lentoyhtiöiden kanssa vuoropuhelua keväästä lähtien. Pääviestinä on ollut, että poikkeustilanteessakin palautuksissa pitää pyrkiä kohti lain asettamia aikarajoja.
Rahanpalautuksen viiveistä kuluttaja-asiamies on neuvotellut Deturin kanssa kesäkuusta alkaen.
Matkatoimiston on edellytetty nopeuttavan rahanpalautuksia ja viestivän palautusten etenemisestä selkeästi asiakkailleen.
– Useat kuluttajat ovat odottaneet rahojaan kohtuuttoman pitkään. Seuraamme nyt, että maksunpalautukset sujuvat sovitun aikataulun mukaisesti, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen kertoo KKV:n tiedotteessa.
Yrityksen laatiman palautussuunnitelman perusteella se sitoutuu maksamaan rahat viime vuonna perutuista matkoista viimeistään heinäkuussa 2021.
Palautuksia käsitellään kuukausittain ja niitä maksetaan lähtöpäivän mukaisessa järjestyksessä.
Kuluttaja-asiamiehen ja Deturin neuvottelujen pitkittymiseen vaikutti osaltaan se, että matkatoimisto oli viime syksynä yrityskaupan kohteena.
Erityistä huomiota kuluttaja-asiamies kiinnitti Deturin asiakasviestintään ja edellytti, että yritys parantaa sitä lisäämällä verkkosivuilleen tietoa palautusten aikatauluista.
Palautusaikatauluista viestittävä selkeästi asiakkaille, joiden on tärkeä tietää, mihin mennessä he voivat odottaa rahojaan takaisin.
Lisäksi kuluttaja-asiamies on vaatinut, että Detur kertoo oikeudesta rahanpalautukseen yhtä selkeästi kuin palautuksen vaihtoehtona tarjotuista vouchereista eli matkakupongeista.
Yrityksen on myös edellytetty huomioivan komission suositukset vouchereiden vähimmäisvaatimuksista.