Kiertokapulan ja Fortumin sopimus jatkuu – viime vuonna Fortum käsitteli 75 000 tonnia jätettä

Korona-aika on lisännyt kotitalousjätteen määrää. Arkisto / Sauvo Jylhä

Kiertokapula Oy jatkaa yhdyskuntajätteiden energiahyödyntämisen sopimusta optiovuosilla yhdessä Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnan kanssa. Kiertokapulan kuntien yhdyskuntajätteet käsitellään energiaksi Fortumin voimalaitoksella Riihimäellä ainakin vuoden 2028 syksyyn asti.

Kiertokapula on toimittanut kuntiensa kotitalousjätteet Fortumille käsiteltäväksi jo vuodesta 2007 lähtien, jolloin Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminta avasi Suomessa ensimmäisten joukossa modernin arinateknologiaa hyödyntävän jätteiden käsittelylaitoksen. Laitos tuottaa kaukolämpöä ja sähköä.

Jätteen laatua ja kierrätysasteen nousua seurataan aktiivisesti yhteistyössä. Vuonna 2020 Fortum käsitteli 75 000 tonnia Kiertokapulan yhdyskuntajätettä.

– Arvostamme pitkäaikaista yhteistyötä vastuullisen toimijan kanssa niin nykyisten kuin tulevaisuuden jäteratkaisujen kehittämisessä, kertoo Kari Rahkonen, Fortumin jätehuoltopalveluiden liiketoimintajohtaja.

– Meille on tärkeää, että toimialueemme yhdyskuntajätteet käsitellään vastuullisesti ja tehokkaasti. Lyhyiden kuljetusmatkojen ansiosta pystymme minimoimaan päästöjä, sanoo Mikko Koivulehto, Kiertokapulan toimitusjohtaja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut