Hissitornin kunnostaminen alkoi Järvenpään juna-asemalla – valmista elokuussa

Kuvituskuva. Anton Soinne

Hissitornin kunnostaminen Järvenpään juna-asemalla on alkanut, kertoo kaupunki tiedotteessaan. Hissitornin julkisivumuuraukset uusitaan kesän aikana.

Urakka valmistuu elokuun loppuun mennessä. Hissitornin kunnostamiseen päädyttiin kuntotutkimuksen jälkeen.

– Kuntotutkimuksessa todettiin, että julkisivumuurauksissa on jo merkittäviä vaurioita, jotka voivat aiheuttaa turvallisuusriskin. Korjaustoimenpiteet suositeltiin toteutettavaksi kahden vuoden sisällä, kertoo kiinteistömestari Antti Räty tiedotteessa.

1985 rakennetulle hissitornille saadaan korjaustoimilla 30 vuotta lisää käyttöikää, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

– Työn toteutus vaatii telineiden rakentamisen ja suojahuputuksen, mikä kaventaa jonkin verran käyntiporrasta. Myös hissi tulee todennäköisesti olemaan pois käytöstä vähintäänkin ajoittain, kertoo Räty.

Hissin ollessa pois käytöstä kirjaston ja Järvenpäätalon suuntaan pääsee lastenrattailla, pyörätuolilla ja muilla ennen hissiä oikealle mäen päälle johtavaa kevytväylää pitkin, kaupunki ohjeistaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut