Teollisuustontit käymässä vähiin – Etelä-Tuusulassa ei ole yhtään vapaata yritystonttia, Järvenpäässä Svengi on viimeinen iso kaavoitettu alue, Keravalla käynnistymässä Koivulan esirakentaminen

Svengi on Järvenpään viimeinen iso yritysalue, joka on kaavoitettu. Kaupunki alkaa olla täynnä. Jatkosssa uusia yritystontteja voidaan saada esimerkiksi täydennyskaavoittamisen kautta. Sauvo Jylhä

Yritystonteista on pulaa etenkin Tuusulassa. Etelä-Tuusulassa ei nyt ole yhtään vapaata kunnan yritystonttia, ennen kuin Sula I ja Rykmentinportti saadaan myyntikuntoon. Rykmentinportin kaavan vahvistumista lähiaikoina jo odotetaan. Tuusulan kunnan elinvoimajohtaja Kristiina Salo kertoo suunnitteluvarauksiakin Sulan alueelle jo olevan.