Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tätä klassikkoa on pelattu jo 70 vuotta – mutta nyt naamioituneet rosvot on korvattu jollain nopealla

Kaikkien tunteman klassikkopelin uusi ilme julkistettiin torstaina. Kukapa ei Afrikan Tähteä tuntisi? Sitähän on pelattu Suomessa jo 70 vuoden ajan.

Afrikan Tähteä julkaiseva Peliko päätti kunnioittaa pelin juhlavuotta ja menestystarinaa tekemällä siitä erikoispainoksen.

– On ollut uskomattoman hienoa olla osa tämän upean pelin tarinaa ja päästä viettämään sen juhlavuotta. Suomessa julkaistaan vuosittain pitkälle toistasataa peliä, joten on suorastaan ihmeellistä, että Afrikan Tähden tarina ulottuu jo seitsemälle vuosikymmenelle, Afrikan Tähden julkaisijan Pelikon tuoteryhmäjohtaja Jenni Jalava hehkuttaa tiedotteessa.

Vain juhlavuoden 2021 ajan myynnissä olevan pelin ilme on uudistettu. Suunnittelusta vastasi kuvataiteilija Matti Pikkujämsä, joka tunnetaan muun muassa lastenkirjojen ja lehtien kuvituksista sekä suunnittelemistaan tekstiileistä.

Värejä ja hyvää muotoilua rakastava Pikkujämsä sanoo arvostetun pelin olleen mielenkiintoinen haaste.

– Harvoin, jos koskaan, pääsee uudistamaan jotain näin ikonista. Tämä alkuperäinen pelilauta on varmasti iskostunut kaikkien suomalaisten mieliin jo useiden sukupolvien ajan, Pikkujämsä kertoo.

Hänen mukaansa pelattavuuteen tehtyjä muutoksia ei juuri ole, mutta esimerkiksi perinteisiä rosvoja hänen uudistamastaan pelilaudasta ei löydy.

– Ei huolta, kyllä pelaajan edelleen täytyy rahoistaan huolta pitää, sillä rosvot ovat juhlavuoden versiossa korvattu leopardeilla. Ne vasta nopeasti rahat vievätkin, Pikkujämsä nauraa.

Klassikkopelin uudistaminen julkistettiin toimittaja Pasi Heikuran juontamassa tiedotustilaisuudessa. Peli ja sen maailma ovat Heikuralle entuudestaan tuttuja, sillä hänen Afrikan Tähden maailma -ohjelmansa kuljettaa kuulijoita tutun pelilaudan mysteerien äärelle.

– Olen ohjelmassani tutkinut Afrikan Tähteä muun muassa jalokiviasiantuntijan, sosiaali- ja kulttuuriantropologian akatemiatutkijan, lautapeliharrastajan sekä ulkoministeriön Afrikan politiikan johtavan asiantuntijan kanssa, joten tässä pelissä todellakin on useita tasoja, jotka selittävät pelin vuosikymmeniä kestänyttä menestystarinaa. Tähden etsintään liittyy selvää mystiikkaa, Heikura pohtii tiedotteessa.

Kaikissa Afrikan Tähteen liittyvissä uudistuksissa ja suunnitelmissa ovat mukana myös Kari Mannerlan neljä tytärtä.

Tekijänoikeuksista vastaava Minka Mannerla on toiminut yhteistyössä erikoispainoksen luomisessa. Myös muut kolme tytärtä iloitsevat erikoispainoksesta.

– Afrikan Tähti on ollut osa meidän elämää ihan aina. Se on asia, josta on voinut olla ylpeä, ja nyt merkkivuoden erikoispainos vain vahvistaa tätä tunnetta, Meri Mannerla-Magnusson sanoo.

Hän kehuu, että uusi painos tuo pelin ilmeeseen mukavaa leikkisyyttä, kunnioittaen kuitenkin alkuperäistä pelilautaa juuri sopivasti.

Myös tavallinen Afrikan Tähti on saatavana koko juhlavuoden aikana.