Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Ihan ensin ajattelin, että kyseessä on huono vitsi" – kahdeksan vuotta kateissa ollut Rontti-kissa pääsi pitkän retken päätteeksi kotiin

Kahdeksan vuotta karkuteillä olleen Rontti-kissan löytämiseen johtanut operaatio alkoi Keravalta Sorsakorvesta, jossa oli jo pitkään seurattu punaisen kollikissan liikkeitä. Alueen asukkaat ajattelivat, että kyseessä oli jonkun oma kissa, joka kulkee vapaana. Kun se hiljattain eräänä päivänä hakeutui erään pariskunnan parvekkeelle unille, heräsi epäily, mahtaako sillä olla kotia lainkaan. Myös turkki näytti hieman nuhjuiselta. Loukutukset laitettiin valmiiksi ja kun kissa seuraavan kerran saapui samaan paikkaan, se saatiin kiinni.

Kesällä 2013 Tiina Sydänmaa-Kalpio perheineen oli juuri muuttanut Pukkilasta Mäntsälän puolelle. Vuotta aiemmin perheeseen oli otettu kaksi punaista poikakissaa Rontti ja Renttu.

– Ovi oli jäänyt rakoselleen, kun ne livahtivat ulos. Niitä ei ollut vielä leikattu, mutta pentutarkastuksen yhteydessä ne oli rokotettu ja sirutettu, Sydänmaa -Kalpio kertoo.

Renttu löytyi heti seuraavana päivänä. Se oli jäänyt auton alle.

– Asia oli helppo ymmärtää ja käsitellä, varsinkin lapsille. Rontin kohtalo jäi kuitenkin epäselväksi.

Kesän ja syksyn ajan perhe toivoi todella paljon vielä Ronttia kotiin.

Heille ei ikinä ole tullut näin kauan kateissa ollutta lemmikkiä.

– Sitä etsittiin aktiivisesti ja kävin löytöeläinkoteja läpi. Talven tullen aloimme jo luopua toivosta. Kävimme paljon mielessämme läpi, mitä sille on tapahtunut. Vähän jopa toivoimme, että joku olisi ottanut sen kissaksi ja pitänyt huolta.

Vuoden jälkeen odottaminen loppui pikkuhiljaa.

Viime sunnuntaina nykyään Orimattilassa asuva Tiina Sydänmaa-Kalpio oli juuri ajamassa mökiltä kotiin. Liikennevaloissa hän vilkaisi ohimennen kännykän ruutua. Siruhaku.fi -palvelusta oli tullut viesti, jossa luki, että sinun lemmikkisi on löytynyt ja se löytyy paikasta Onnentassu. Tunnistaminen oli tapahtunut kissan mikrosirun avulla.

– Ihan ensin ajattelin, että kyseessä on huono vitsi. Seuraava ajatus oli, että siruhaussa on tapahtunut virhe. Sitten ajattelin, että joku on löytänyt kissan ruumiin ja halunnut tuoda sen sirunlukuun.

Kotipihassa Sydänmaa-Kalpio soitti Onnentassuun, josta kerrottiin, että kyllä täällä on tällainen kollipoika aivan elossa.

– Heille ei ikinä ole tullut näin kauan kateissa ollutta lemmikkiä. Pari vuotta on maksimi ja sekin on jo harvinaisuus.

Seuraavana päivänä Rontti haettiin kotiin. Perheen kolme vanhinta lasta 16 -vuotias Joona, 14-vuotias Sisu ja 12 -vuotias Saana muistavat Rontin. 10- vuotias Jesse on ollut niin pieni, ettei hän muista, eikä eskarilainen Tuukka eikä kaksivuotias Tuikku olleet vielä syntyneetkään.