Tekstareissa moitetta Keravalle – infrajohtaja vastaa, mistä on kysymys, kun Kanniston kiertoliittymä on ollut koko urakan ajan ”järkyttävässä kunnossa”

Keravan infrajohtaja kertoo, että Kanniston tietyötä valvotaan myös viikonloppuisin. Viime viikonloppuna on paikattu routavaurioita. Kiertoliittymää tehdään Keravan Saviontien ja Kannistonkadun risteykseen. Anton Soinne

Tanja-Elina Niemi

Keski-Uusimaan tekstari-palstalla 21.4. moitittiin Keravan Kanniston kiertoliittymän toteutusta. Kirjoittaja kyseli muun muassa, että eikö urakassa ole minkäänlaista työnaikaista kunnossapitovelvoitetta. Kirjoittajan mukaan kyseinen kiertoliittymä on ollut koko urakan ajan ”järkyttävässä kunnossa”.

Mitä kaupunkitekniikka vastaa moitteisiin: millaista huonoa kunnossapitoa tietyöpaikalla on havaittu? Onko kaupunki tietoinen ongelmasta, infrajohtaja Rainer Sirén?

– Työmaa käynnistyi vuonna 2020 ja sääolosuhteiden pakottamana jouduttiin jättämään kiertoliittymä asfaltoimatta. Tämä on aiheuttanut talven aikana ja aiheuttaa edelleen merkittäviä kunnossapidollisia velvoitteita kaupungille. Sorapintaiseen tiehen vaikuttaa herkästi sulamis-jäätymissyklit eli yöpakkaset ja päivällä plussan puolelle menevät sääolosuhteet.

– Lumien sulamisen ja sateen aiheuttama eroosio sekä routavauriot rikkovat sorapinnan herkästi ja tie vaatii usein päivittäisiä kunnossapitotöitä. Liikennöitävyys saattaa muuttua hyvästä erittäin huonoksi hyvinkin lyhyessä ajassa ja pyrimme pitämään kunnossapitoviiveen mahdollisimman pienenä.

Miten kunnossapitoon on puututtu tai aiotaan puuttua?

– Liikennöitävyyttä ylläpidetään päivittäin. Tarpeen mukaan tie joko höylätään tai käydään läpi kaivinkonetyönä. Kunnossapitoa valvotaan myös viikonloppuisin ja menneenä viikonloppuna on routavaurioita paikattu lauantaina sekä sunnuntaina. Kiertoliittymä pyritään asfaltoimaan mahdollisimman pian. Tämänhetkisen tiedon mukaan toukokuussa.

Sulamista ja jäätymistä.

Mikä vaihe työmaalla on nyt meneillään?

– Kohteessa on käynnissä kevyen liikenteen väylien rakentaminen ja hulevesilinjojen rakentamista Kannistontielle.

Milloin kiertoliittymä valmistuu?

– Töiden valmistuminen Kannistossa kokonaisuudessaan menee loppukesälle, mutta liikenneympyrän asfaltointi on ohjelmistossa toukokuun aikana.

Rakennustyöt jatkuvat Kannistossa –  Savion ja tiilitehtaan historia tulee näkymään liikenneympyrän keskellä

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut