Näistä syistä kokoomuksen Petri Graeffe lähteekin ehdokkaaksi Järvenpäässä – "Tilanteet muuttuvat toisinaan hyvin nopeasti"

– Olin jo vakaasti päättänyt jättää nämä vaalit väliin 24 vuoden valtuustourani jälkeen. Kokoomussydän alkoi kuitenkin sykkiä ja fiilis on nyt hyvä, Petri Graeffe tunnelmoi päätöksen jälkeen. Jouko Tuomas-Kettunen

Jouko Tuomas-Kettunen

Järvenpään Kokoomus nimesi kokouksessaan sunnuntaina uusia kuntavaaliehdokkaita.

Ehdolle lähtevät Petri Graeffe, Jukka Huikko, Tuija Kuusisto ja Tero Rantanen.

– Kaikki neljä tuovat ehdokasasetteluun mukanaan pitkän kokemuksen kuntapolitiikasta sekä vahvan talousosaamisen, Järvenpään Kokoomus ry riemuitsi Facebook-julkaisussaan.

– Päätin sittenkin lähteä jälleen mukaan kuntavaaleihin, vaikka olin jo vakaasti päättänyt jättää nämä vaalit väliin 24 vuoden valtuustourani jälkeen, Petri Graeffe kertoi Facebookissa.

– Tilanteet muuttuvat kuitenkin toisinaan hyvin nopeasti. Toisaalta kaupunginhallituksen puheenjohtaja Helinä Pertun vetäydyttyä yllättäen ehdokkuudesta, kokoomus tarvitsi lisää kokeneita ehdokkaita.

Ehdokaslistojen viimeinen palautuspäivä on tämän viikon tiistaina 4. toukokuuta.

– Kiva lähteä mukaan ja fiilis on hyvä. Kokoomussydän on niin vahva, Graeffe täydensi tunnelmiaan Keski-Uusimaa-lehdelle maanantaina.

Graeffe oli hyvin yllättänyt suuresta määrästä toivomuksia, että hän lähtisi edelleen mukaan ehdokkaaksi vaaleihin.

– Saimme kokoomukselle samassa yhteydessä myös kolme muuta hyvin kokenutta ehdokasta. Järvenpään Kokoomuksella on nyt viitisenkymmentä upeaa toinen toistaan täydentävää ehdokasta.

Graeffe lupaa palata vaaliteemoihinsa myöhemmin tarkemmin.

Kaupunginvaltuutettu Graeffe tunnetaan muun muassa intohimoisena golfin ja shakin pelaajana. Hän toimii tällä hetkellä osa-aikaisena yrittäjänä.

Siirry vaalikoneeseen

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut