Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taiteen kotitalo Keravan Ahjossa täyttyy taas taiteesta: "Tätä on odotettu" – milloin yleisö voisi päästä sisään purkutaidetaloon?

Keravalainen graffititaiteilija Tommi Mustaniemi alias Sellekhanks on yksi noin 70 taiteilijasta, jotka ovat saaneet jälleen vapaat kädet tuottaa taidetta Taiteen kotitaloon tänä kesänä.

Purkutaloon Ahjossa viime vuonna avautunut taidenäyttely osoittautui kaikilla mittareilla jymymenestykseksi, ja nyt Purkutaide-projektille tarjoutui mahdollisuus järjestää toivottu kakkoskausi samassa talossa.

– Varsin posiitiiviselta kantilta tätä lähdetään taas tekemään. Tätä on odotettu ja täytyy kiittää kaikkia osapuolia, jotka ovat tämän mahdollistaneet, kertoo Lahden muotoiluinstituutissa LAB-ammattikorkeakoulussa tuntiopettajana työskentelevä Mustaniemi.

36-vuotias Mustaniemi on saanut käyttöönsä talon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan asunnon, johon syntyy lähiviikkoina graffititaidetta, videokuvaa ja musiikkia yhdistävä hybriditeos yhdessä keravalaisen Jani-Pekka Hiltusen kanssa.

– Teos on saanut vaikutteita Berliinistä. Luvassa on maalausten ohella muun muassa berliiniläishenkistä teknomusiikkia, Mustaniemi valottaa.

Haluamme, että raha ei muodostuisi esteeksi.

Purkutaide-projektin taiteellinen johtaja Jouni Väänänen kertoo, että Moukaritiellä sijaitsevan kerrostalon asuntoihin on syntynyt jo useita uusia taideteoksia. Taloon jää myös esille jonkin verran jo viime kesänä nähtyä taidetta.

Koronarajoituksista johtuen kenelläkään ei ole vielä tarkkaa tietoa siitä, miten ja milloin Taiteen kotitalo saadaan avattua yleisölle tänä kesänä.

– Olemme toiveikkaita, ja toistaiseksi on lähdetty siitä, että talo voitaisiin avata yleisölle heinäkuun alussa. Tarkoituksena on kuitenkin viime kesän tapaan rajoittaa kävijämääriä, jotta taiteesta pääsee nauttimaan parhaalla tavalla, Väänänen selvittää.

Näillä näkymin taloon pääsee tänäkin vuonna 6 euron sisäänpääsymaksua vastaan.

– Haluamme, että raha ei muodostuisi kenellekään esteeksi ja että paikka olisi mahdollisimman laajasti kaikkien tavoitettavissa, Jouni Väänänen sanoo.