Läsnäolon valokuvia on esillä Galleria Allissa

Helena ja Harri Perhonen yhdistävät valokuviin croqius-piirustuksia. Töitä on esillä Galleria Allin näyttelyssä.

Valokuvaajat Henna Lundenius, Juha Vakkilainen, Anna Kuokkanen, Helena ja Harri Perhonen sekä Ari Helander ovat koonneet Galleria Alliin näyttelyn, jonka teemoissa heijastuu poikkeuksellisen vuoden aiheuttama kääntyminen kohti luontoa, lähiympäristöä ja omaa itseä.

Läsnäolon taiteena valokuva saa alkunsa silloin, kun kuvaaja ja kohde jakavat yhteisen tilan ja ovat läsnä samaan aikaan.

Valokuva on myös aikakone, joka tuo menneet hetket omaan aikaamme läsnä oleviksi ja kuljettaa niitä kohti tulevaa. Valokuva on kokemus, joka haluaa tulla jaetuksi, jäljeksi läsnäolosta, usein ainoaksi todisteeksi siitä, että jotakin joskus oli.

Henna Lundenius on kuvannut lähiympäristössään vuoden 2020–2021 lumisen talven kauneutta. Samalla kun Juha Vakkilaisen kuvat ovat kuvia metsästä, ovat ne myös jälkiä kuvaajan läsnäolosta – kieltä, joka syntyy maiseman kanssa kohdatessa.

Anna Kuokkanen on kuvannut erilaisten, erityisesti työelämän ulkopuolella olevien ihmisten elämää koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana.

Helena ja Harri Perhonen yhdistävät valokuviin nopeilla vedoilla tehtyjä croqius-piirustuksia, jolloin valokuvan maisemaan on tullut näkijä ja kokija. Ari Helander kuvaa töissään tietä ulos vakavan sairauden aiheuttamasta yksinäisyydestä.

Ryhmä muodostui kymmenen vuotta sitten näyttelytyöpajassa Helsingin Kameraseurassa. Yhdessä työskentely tuntui antoisalta, ja osa ryhmästä halusi jatkaa yhteistyötä. Aikaisemmat näyttelyt ovat olleet esillä eri puolilla Etelä-Suomea. Tämä on ryhmän kuudes näyttely.

Läsnä! - valokuvanäyttely 20.6. saakka avoinna ti–pe klo 12–18, la–su klo 12–16 Galleria Alli, Paasikivenkatu 9. Vapaa pääsy

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut