Keski-Uudellamaalla annettiin ennakkoon 80 ääntä kotiäänestyksessä

Keski-Uudellamaalla on suoritettu kuntavaaleihin liittyen kaikkiaan 80 kotiäänestystä.

Kotiäänestyksiin ilmoittautuminen päättyi kesäkuun alussa, ja esimerkiksi Keravalla ne toimitettiin viime viikolla.

– Kotiäänestyksiin ilmoittautui kaksikymmentä kansalaista, kertoo kaupunginsihteeri Jarno Moisala.

– Kotiäänestyksen toimittamiseen osallistui Keravalla vähintään kaksi vaalitoimitsijaa. Keravalla kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtivat perinteen mukaisesti vaalitoimikunnat, jotka kaupunginhallitus on valinnut tehtäväänsä, Moisala kertoo.

Järvenpäässä on suoritettu kaikkiaan 28 kotiäänestystä.

– Määrä pieneni, kun muutama ilmoittautunut olikin käynyt ennakkoon äänestämässä ja joku suorittaakin sen laitosäänestyksenä, kertoo keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ulla-Mari Karhu.

Tuusulassa äänestys otettiin vastaan kotona yhteensä 32 henkilöltä, joista yksi oli omaishoitaja.

Oheistuksen mukaan henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse kotimaan ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Tällöin hänen luokseen saapuu sovittuna ajankohtana kunnan keskusvaalilautakunnan nimeämä vaalitoimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan.

Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja.

Äänestyksessä tulee äänestäjän lisäksi olla läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Tämä henkilö ei voi olla vaaleissa ehdokkaana oleva.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut