Asumiseen iäkkäänä toivotaan vaihtoehtoja – Nuorekkaasta kuvastaan huolimatta Keravakin harmaantuu ja siihen pitää varautua

Keravan kansallisten senioreiden puheenjohtaja Anja Hänninen kertoo yhdistyksessä puhutun erilaisten asumisvaihtoehtojen tärkeydestä ikäihmisille. Yhteisöllinen asuminen, jossa oman tilan lisäksi on yhteisiä tiloja, kiinnostaa monia. Anton Soinne

”Asun jossain maalla, teen asioita jotka pitää minut iloisena: hoidan pihaa, olen kissojen kanssa, syön, luen ja katson leffoja". Näin kuvaili omaa elämäänsä ikääntyvänä yksi Keravan kaupungin kyselyyn vastannut koululainen. Keravaa ei ainakaan ensiajattelulla miellä ”harmaantuvaksi”, mutta väestön ikääntymistä ja sitä, miten sen vaikuttaa kaupungin toimintaan, pohditaan Keravallakin. Keravan kaupunginvaltuusto hyväksyi viime kokouksessaan Hyvä ikääntyä Keravalla 2030 -ohjelman. Ohjelmaa varten tehtiin muun muassa kysely kaiken ikäisille keravalaisille, myös eri ikäisille koululaisille.