Keusoten yt-neuvottelut käynnistyvät – hallinnolle esitetään kahden viikon lomautusta syksyllä, irtisanomisia ei neuvotteluissa tavoitella

Keusoten hallinnollisissa tehtävissä olevien kahden viikon lomauttamiseen tähtäävät yt-neuvottelut käynnistyvät. Kuvituskuva Vesa Vuorela

Keski-Uudenmaan soten yhtymähallitus päätti 22.6. käynnistää yt-neuvottelut kuntayhtymän hallinnollisissa tehtävissä olevien lomauttamiseksi 14 vuorokaudeksi tulevana syksynä. Yt-neuvottelujen tavoitteena ei ole henkilöstön irtisanominen, todetaan Keusoten tiedotteessa.

Lomauttaminen tuo talousarviokaudelle 1,3 miljoonan euron kertaluonteisen säästön, joka on osa tarvittavista säästöisä. Yt-neuvottelujen käynnistämisen lisäksi yhtymähallitus päätti 1,9 miljoonan euron pysyvistä lisätuottavuustavoitteista kuluvalle vuodelle.

Keusoten talousarvio on noin 625 miljoonaa euroa, josta erikoissairaanhoidon osuus on noin 250 miljoonaa euroa. Toukokuun tilinpäätösennusteen mukaan kuntayhtymän oman toiminnan tilinpäätösennuste ylittää talousarvion 39 miljoonalla eurolla, josta koronakustannusten osuus on noin 29 miljoonaa euroa. Vuoden 2021 tuottavuusohjelman säästötavoite on 12 miljoonaa euroa, josta ennusteen mukaan saavutetaan noin seitsemän miljoonaa euroa. Vuoteen 2019 verrattuna palvelujen kysyntä on Keusotessa kasvanut noin 25 prosentilla, josta 10 prosenttia liittyy koronaan.

– Ylittyvän tilinpäätösennusteen takia oli ryhdyttävä toimenpiteisiin. Kuntien talous ei enää kestä ennusteen mukaista kustannusten kasvua. Kunnissa on jouduttu nostamaan veroja sekä lomauttamaan ja jopa irtisanomaan työntekijöitä taloudellisista syistä. Myös Keusoten on hillittävä menojaan sekä kehitettävä palveluja entistä kustannustehokkaimmiksi. Ikäviä, mutta pakollisia toimenpiteitä, toteaa yhtymähallituksen puheenjohtaja Annika Kokko Keusoten tiedotteessa.

Yhtymähallitus päätti lisätä 1,5 miljoonaa euroa palkkaharmonisointiin. Lisäksi nykyisiä työterveyshuollon palveluita laajennetaan ensi vuoden alusta alkaen sairaanhoitopalveluihin. Näillä pyritään pitämään nykyisestä henkilöstöstä kiinni ja helpotettavan uuden rekrytointia. Henkilöstö on kyselyissä nostanut tärkeimmiksi pitovoimatekijöiksi kilpailukykyisen palkan, riittävät henkilöstöresurssit, työaikoihin vaikuttamismahdollisuuden sekä sairaanhoidon palvelut työterveyshuollossa.

Kuntayhtymä valmistautuu myös hyvinvointialueiden perustamiseen. Soteuudistuksen lainsäädännön oletetaan tulevan voimaan 1.7.21. Lakiesityksen myötä aloittaisi todennäköisesti vuonna 2023 Keski-Uudenmaan hyvinvointialue. Yhtymähallitus päätti esittää kuntayhtymän jäsenkunnille ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle, että yhtymähallitus asettaa väliaikaisen valmistelutoimielimen valmistelemaan hyvinvointialueen käynnistymistä.

Valmistelutoimielimen hallinnoijaorganisaationa toimii Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä. Kunnat sekä Keski-Uudenmaan pelastuslaitos nimeävät jäsenet väliaikaiseen valmistelutoimielimeen 11.8.2021 mennessä.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymästä nimettiin virkamiehet valmistelutoimielimeen, ja kuntayhtymän johtaja toimii valmistelutoimielimen puheenjohtajana. Mikäli hyvinvointialueuudistusta koskevaa lainsäädäntöä ei hyväksytä eduskunnassa, väliaikaista valmistelutoimielintä ei aseteta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut