Koronatartuntoja yli 400 edellisviikkoa enemmän –  tartuntoja erityisesti Venäjältä palanneilla jalkapallofaneilla ja HUS-alueella

Kuvituskuva. Kai Skyttä

Essi Harju

Uusien koronatapausten määrä on runsaassa kasvussa, suurilta osin jalkapallon EM-kisaturisteilla todettujen tartuntojen takia. Uusia koronatartuntoja todettiin viime viikolla yhteensä 947, mikä on yli 400 tapausta enemmän kuin edellisviikolla.

Vähintään 4500 suomalaista kävi edellisviikkojen aikana Pietarissa katsomassa jalkapallon EM-kisoja. Kisoista palanneilla jalkapallofaneilla todettiin keskiviikkoon 30.6. mennessä 386 positiivista testitulosta ja 50 jatkotartuntaa.

Suurin osa tapauksista on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, missä on todettu 264 tartuntaa ja 17 jatkotartuntaa, sekä Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireissä.

Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus kaikista uusista tartunnoista onkin kasvanut ja tartuntojen ilmaantuvuus on noussut erityisesti 20–29-vuotiaiden keskuudessa.

Epidemiatilanne on kuitenkin monilla alueilla edelleen rauhallinen. Osalla alueista, kuten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, kisaturisteilla todetut koronatapaukset kasvattivat tartuntojen määrää merkittävästi.

Sairaalahoidossa oli keskiviikkona 30.6. yhteensä 38 ihmistä, joista tehohoidossa 7. Sairaalahoidon tarve on pysynyt toistaiseksi ennallaan.

Asiasta tiedottaa Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut