Suomalaiset ovat saunakansaa. Tämä näkyy myös mökkeilyssä, sillä tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten lempipuuhaa mökillä on saunan lämmittäminen.
Biolanin teettämässä mökkikyselyssä selvitettiin, millaisia asioita mökkiläiset arvostavat ja kuinka mökillä vietetään aikaa. Tutkimuksen mukaan mökki on suomalaisille ensisijaisesti rentoutumispaikka, jossa nautitaan luonnon läheisyydestä. Yhdeksän kymmenestä nauttii siitä, että mökillä saa puuhastella erilaisia asioita.
Puuhaa mökillä toki riittääkin, ja kyselyn mukaan mieluisin askare on saunan lämmitys. Tätä mieltä on 57 prosenttia mökkiläisistä. Miehet pitävät saunan lämmittämisestä hieman naisia enemmän.
Toiselle sijalle kirii sadonkorjuu, josta nauttii 46 prosenttia mökkiläisistä. Kolmanneksi eniten mökkipuuhista pidetään kompostoinnista, joka on 34 prosentin suosikkiaskare.
Neljättä sijaa pitää ruoanlaitto 32 prosentilla, ja hännänhuippuna viidentenä on kasvien kastelu 26 prosentilla.
Koronan aikaan mökkien käyttöaste on kohonnut ja useimmat toivovat, että mökki soveltuisi ympärivuotiseen käyttöön. Etätyömahdollisuutta toivoo 40 prosenttia vastaajista.
Osasta mukavuuksia ollaan mökillä valmiita tinkimään. Vastaajista lähes kolme neljästä pitää vesivessaa mökillä turhana. On kuitenkin myös asioita, joita suomalaiset pitävät mökillä tärkeinä.
Tärkeimmäksi mökkikyselyn vastaajien keskuudessa nousee mahdollisuus kompostoida biojätteet. Tätä mieltä on 92 prosenttia mökkiläisistä. Toisella sijalla on oma ranta, jota pitää tärkeänä 84 prosenttia mökkiläisistä.
Kolmatta sijaa pitää sähköt, jotka haluaa mökilleen 79 prosenttia vastaajista. Aivan kannoilla neljännellä sijalla on nykyaikainen kuivakäymälä huussissa, jota pitää tärkeänä 78 prosenttia.
Viidennellä sijalla ovat kukkaistutukset, joita kaipaa silmäniloksi 67 prosenttia mökkiläisistä.
Biolanin mökkikysely toteutettiin kesäkuussa 2021 ja siihen saatiin yhteensä 3 173 vastausta.