Alaikäiselle oppivelvolliselle ei saa enää sijoittaa työvuoroja, jotka menisivät päällekkäin läsnäoloa vaativan opetuksen kanssa, tiedottaa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Lakimuutos tuli voimaan 1. elokuuta.
Nuoren on ilmoitettava työnantajalle hyvissä ajoin, milloin hänen läsnäolonsa opinnoissa on välttämätöntä, jotta työnantaja voi huomioida tämän työvuorosuunnittelussa. Nuorella on myös oikeus kieltäytyä työvuorosta, joka estäisi hänen osallistumisensa opetukseen.
Muutoksen syynä on oppivelvollisuuden laajeneminen toiselle asteelle. Laissa oppivelvollisuus katsotaan nuoren ensisijaiseksi velvollisuudeksi. Laajennettu oppivelvollisuus tarkoittaa, että nuoren on opiskeltava, kunnes täyttää 18 tai on valmistunut lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta.
Peruskoulunsa päättänyt alle 18-vuotias voi lain mukaan ottaa työtä vastaan toisen asteen opintojensa ohella, kunhan työ on nuorelle sopivaa. Myös ammatillisen koulutuksen suorittaminen oppisopimuksella on edelleen mahdollista.
Vakituiseen työhön saa ottaa 15 vuotta täyttäneen nuoren, jonka velvollisuus osallistua perusopetukseen on päättynyt.
Muutokset koskevat myös merenkulussa ja kalastusaluksilla tehtävää työtä. Merellä ja kalastusaluksella tehtävässä työssä edellytetään jatkossakin 16 vuoden ikää.
Lainkohtiin alle 15-vuotiaiden ja peruskoulua yhä suorittavien nuorten työskentelystä ei tullut muutoksia. Peruskouluikäiset voivat työskennellä loma-aikoina ja koulutyön ohessa.