Koronakevät 2020 vaikutti monen yrittäjän elämään. Suurelle osalle se tarkoitti kasvavassa määrin huolta ja murhetta. Yksi heistä oli järvenpääläinen yrittäjä Sauli Kauppinen. Oman yrityksen ja työntekijöiden lisäksi Järvenpään yrittäjien puheenjohtajana toimivan Kauppisen huolta lisäsi myös muiden yrittäjien ahdinko.
– Mietin niin paljon, että miten kaikki muut pärjää, että unohdin itseni kokonaan, mies kertoo.
Siihen saakka Kauppinen oli käynyt satunnaisesti pari kolme kertaa viikossa kävelemässä, yleensä silloin, kun hänellä oli huono omatunto liikkumattomuudesta.
Kun koronasta seurasi enemmän aikaa kotona, se tarkoitti samalla enemmän aikaa herkkujen äärellä. Tästä taasen seurasi painon nousua.
Eräänä päivänä kun Kauppinen uskaltautui vaa’alle, sadan kilon maaginen raja oli rikkoutunut. Se oli viimeinen pisara.
– Olin aikaisemminkin suunnitellut lisääväni liikuntaa, mutta minulla oli aina liuta erilaisia tekosyitä, miksi se ei muka ollut mahdollista, Kauppinen kertoo.
En voinut sen jälkeen käyttää huonoa säätä tekosyynä.
Yksi oli ajanpuute.
– Jaoin vuorokauden pienempiin osiin. Mietin, että jos vuorokaudessa on 24 tuntia, on todella kummallista, jos ei siitä yhtä ainoaa tuntia liikene liikkumiseen.
Heti seuraavana päivänä kun Kauppinen pääsi töistä kotiin, sohvalle lösähdyksen tai ruoan laiton sijaan hän vetikin lenkkarit jalkaan ja lähti kävelemään. Oli heinäkuu 2020. Sen jälkeen ei ole enää ollut tekosyitä.
Tähän päivään saakka Kauppinen on reilun vuoden aikana kävellyt yli 3 500 kilometriä.
– Olen Ouran sormuksella ja Sportstrackerilla mitannut käveltyä matkaa. Olen kasvattanut muutakin hyötykävelyä kävelylenkkien lisäksi. Viikossa mittariin kertyy 70 kilometriä.
Ensimmäiset kuukaudet Kauppinen käveli työpäivän jälkeen noin seitsemän kilometriä joka ikinen päivä, satoi tai paistoi. Myös viikonloppuisin hän käveli.
– Viikon jälkeen kävin uusimassa varusteet, eli lenkkarit ja hankin kunnon asusteet joka säähän. Ero oli heti kun yöllä ja päivällä. En voinut sen jälkeen käyttää huonoa säätä tekosyynä, mies kertoo.
Ensimmäiset neljä kuukautta Kauppinen joutui vielä patistelemaan itseensä liikkeelle.
– Niin kauan siinä meni, että kroppa tottui päivittäiseen kävelyyn. Sen jälkeen se alkoi tarvita sitä, enkä enää edes pystyisi olemaan ilman. Muuten tulee levoton olo.
Pikkuhiljaa Kauppinen huomasi, että kroppa tarvitsee välillä myös lepoa. Hän päätti ottaa yhden vapaapäivän. Yleensä se on perjantai. Siitä saakka hän on kävellyt kuutena päivänä viikossa.
Kauppisella on arkipäivisin aika lailla sama lenkki päivittäin. Hän näkee usein reitin varrella samoja ihmisiä.
– Toisinaan on naurattanut, kun samat ihmiset ovat nähneet minut päivästä toiseen kävelemässä, vaikka myrsky riehuu. Silloin on käynyt mielessä, onkohan minulla kaikki muumit laaksossa, mies nauraa.
Kauppinen kävelee useimmiten Airpodsit korvilla.
Kävellessä Kauppinen kuuntelee usein musiikkia tai yleishyödyllisiä äänikirjoja.
– Tämä on aivan mahtava harrastus. Ainoa asia mikä harmittaa, on se, etten tajunnut aloittaa tätä jo 20 vuotta sitten, pian 50 vuotta täyttävä yrittäjä sanoo.