Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Juuri nyt | Juomavesi keitettävä Kirkonkylässä ja Nukarilla – vettä saa väliaikaisista vedenjakelupisteistä

Nurmijärven Kirkonkylän alueella havaittiin laaja vedenjakeluhäiriö 18. elokuuta. Varotoimenpiteenä kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan Kirkonkylän ja Nukarin alueella.

Nurmijärven Veden julkaiseman tiedotteen mukaan vedenjakelun ja verkostopaineen palautustoimenpiteet ovat parhaillaan käynnissä. Ainakaan vielä kello 8 aikaan keskiviikkoaamuna vedenjakelu ei ole palautunut normaaliksi.

Juomakelpoista vettä voi noutaa väliaikaisista vedenjakelupisteistä, jotka sijaitsevat Kirkonkylän torilla osoitteessa Punamullantie 13 ja Väinöläntien matonpesupaikalla osoitteessa Väinöläntie 18.

Keittokehotus on voimassa toistaiseksi, ja sen poistumisesta tiedotetaan erikseen Nurmijärven kunnan nettisivuilla www.nurmijarvi.fi.

Tiedotteen mukaan vedenjakelun vikatilanne vaikuttaa myös Perttulan alueella.

Nurmijärven Veden mukaan Kirkonkylän vesijohtoverkostosta otetaan keskiviikkona aamusta alkaen laajasti vesinäytteitä, joiden avulla tutkitaan verkostoveden laatua. Vesinäytteiden tulokset valmistuvat torstaina 19.8.2021 aamupäivän aikana.

LUE UUDEMPI UUTINEN ALTA:

Päivitetty 18.8. kello 8.24. Korjattu tekstiin tieto siitä, että vedenjakelu ei ole vielä palautunut normaaliksi.