Helinä Perttu yllätti kaikki ja jätti yli 16 vuoden jälkeen Järvenpään kuntapolitiikan – nyt hän kertoo miksi

Yli 16 vuotta kestäneen kuntapolitiikan uran ilon aiheiksi Helinä Perttu mainitsee Järvenpään Rantapuiston. – Moni muuttaja on sanonut, että tämä alue on ratkaissut muuttopäätöksessä, kertoo Perttu. Sauvo Jylhä

Tanja-Elina Niemi

Kartanon koulun rehtori ja Järvenpään kaupunginhallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja, pidetty ja parjattu, ihailtu ja kadehdittu Helinä Perttu (kok.) on viettänyt kesän, johon on kuulunut sulattelemista ja uutta ajateltavaa.

Keväällä kuntavaalit siirtyivät ja ehdokasasettelukin sai jatkoajan. Perttu ei monien yllätykseksi enää ollutkaan lähdössä ehdolle. Ne, jotka olivat ajatelleet hänet sivuuttaa kaupunginhallituksen johdosta, pääsivätkin helpolla.

Perttu kertoo nyt, että kuntapolitiikasta ja luottamustehtävistä luopuminen alkoi kypsyä hänen mielessään jo vuosi sitten syksyllä.

– Tunsin loman jälkeen etten ollut palautunut kunnolla.

Takana oli koronapandemian ensimmäiset raskaat kuukaudet, joiden aikana Kartanon koulullakin piti tehdä paljon ylimääräistä järjestelytyötä, jotta opetus saataisiin sujumaan. Korona teetti työtä myös kaupungin päätöksentekoon.

Uniapneakin hänellä todettiin, mikä selitti paljon väsymystä. Hän kertoi siitä ja yöksi kasvoille laitettavasta ylipainehengityslaitteesta sosiaalisessa mediassa.

Olen aloittanut juoksukoulun ja se on ollut hirveän hauskaa.

– Moni tuli sen jälkeen sanomaan, että hienoa, kun uskalsit kertoa. En ajatellut, että se oli asia, jota olisi pitänyt hävetä.

Lisäksi hän koki, että ikääntyville vanhemmille on annettava enemmän aikaa.

Helinä Perttu on kesän levännyt ja ladannut akkuja Ruokolahden mökillään Itä-Suomessa. Sauvo Jylhä

PÄÄTÖS poliittisen uran jatkosta oli silti hänelle vaikea.

– Tuntui kuin irtisanoutuisin pitkäaikaisesta työpaikasta. Luottamustyö on ollut tosi mieluista, mutta tiesin, että jotain pitäisi muuttaa.

Perttu on oppinut omalla kohdallaan käsittelemään somekirjoittelua ja kritiikkiä, mutta se on häntä myös mietityttänyt ja väsyttänyt.

Enää mökkitien tienhoitokunnan varapuheenjohtajana.

– Tosi moni pelkäsi lähteä ehdokkaaksi sen (somen raadollisuuden) takia.

Pertun kokemus on, että Järvenpäässä hyvinkin isoista asioista löytyy yhteinen sävel eikä politiikka ole sellaista suhmurointia kuin on annettu ymmärtää esimerkiksi somekeskusteluissa.

Perttu tuli Järvenpään politiikkaan 16,5 vuotta sitten.

– Tosi paljon on sinä aikana tapahtunut. Alkuaikoina katsoin kaupunkia pienten lasten näkökulmasta.

Nyt pojat ovat jo 21 ja 23.

Tiukkoja paikkoja on vuosien varrella ollut – esimerkiksi Perhelän kortteli, se keskustassa sijaitseva iso monttu, josta Järvenpää myös tunnetaan.

– Jännitin tämän hankkeen toteutumista loppumetreille asti, sanoo Perttu ja tunnustaa, että kun Lujatalon hanke ajoi karille, silloin häneltä menivät yöunet.

– Mutta nykyinen YIT:n ratkaisu on nyt Lujataloa parempi.

Hän kertoo, että säännöllisesti joku on kysynyt häneltä sähköyhtiön myynnistä, vaikka hän ei ole ollut tätä päätöstä edes tekemässä. Sähköyhtiöiden myynti oli yhden ajan ilmiö kunnissa.

– Päätökset ovat aikansa tuotteita. Ne tehdään siinä hetkessä ja sen tiedon varassa, mikä silloin on saatavilla.

Vanhankylänniemen " miljoonasauna "on yksi niistä asioista, mikä on jäänyt Perttua harmittamaan. Mitä hän ajattelee siitä nyt?

– Se on tyypillinen esimerkki asiasta, joka lähtee laukalle. Saunarakennus olisi maksanut 650 000 euroa, mutta lehdessä luki miljoonasauna.

Pertun mukaan kohu lopetti Vanhiksen toiminnan.

– Hyvä yritystoiminta loppui poliittiseen riitelyyn. Yritystoiminnan pitää olla kannattavaa ja ajanmukainen sauna sinne olisi tarvittu, hän harmittelee.

KESÄ on kulunut paljolti Itä-Suomessa sijaitsevalla mökillä, jonka Perttu hankki miehensä kanssa kaksi vuotta sitten – jo ennen kuin koronasta tiedettiin mitään.

Kalenteriin on vapautunut noin 30 viikkotuntia kuntapolitiikasta. Enää Pertun ei tarvitse käyttää mökilläoloaikaa kaupunginhallituksen listojen ja pykälien lukemiseen ja perehtymiseen. Arkiaamut ovat rauhallisempia, kun ei ole aikaisia palavereja. Hänestä on tuntunut hyvältä tulla aamulla suoraan kouluun töihin ja myös se, että töistä ei tarvitse mennä kokoustamaan.

Somessa hän kertoi kesän aikana leikillään, että on hänellä yksi luottamuspesti vielä: hän on nyt mökkitien tienhoitokunnan varapuheenjohtaja.

Mutta aikaa on vapautunut paljon ihan uusille asioille.

– Olen aloittanut juoksukoulun ja se on ollut hirveän hauskaa.

Hän on myös liittynyt Järvenpään Soroptimisteihin. Kansainvälinen järjestö on paneutunut parantamaan tyttöjen ja naisten asemaa maailmassa.

Järvenpään päätöksentekoa hän seuraa edelleen mielenkiinnolla. Pertulle on langennut myös neuvonantajan rooli. Hän kertoo, että monet ovat ottaneet yhteyttä, mikä on tuntunut hyvältä

Kysymykseen siitä, onko mahdollista nähdä Helinä Pertun come back -kuntapolitiikkaan, hän vastaa, että on kyllä.

– Olen puhunutkin tauosta, hän sanoo.

Sen sijaan eduskuntavaaleihin hän ei mieli.

– Ei sitä en ole ajatellut, Perttu naurahtaa ja lisää, että rahaakin se vaatisi melkoisesti.

Eikä hän ole ajatellut sitäkään, että kaupunginjohtajan pesti voisi joskus vapautua Olli Naukkariselta.

– Ei ole minulla sekään ajatuksissa. Kuntajohtajien työn kiinnostavuus laskee koko ajan. Arvostan näitä tekijöitä kovasti. Se työkenttä on tosi raadollinen, sanoo Perttu.

Työ Kartanon koulun rehtorina jatkuu – nyt ilman aamuvarhaisia kaupungin kokouksia. Sauvo Jylhä

Helinä Perttu, 51

Syntynyt 17.5.1970. Juuret Rovaniemellä.

Asunut Järvenpäässä vuodesta 1980.

Perheessä aviomies ja 23- ja 21-vuotiaat pojat.

Koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Järvenpään Kartanon koulun rehtori vuodesta 2007.

Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuodet 2013–2021.

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna vuodet 2005–2021.

Ei asettunut enää ehdolle kuntavaaleissa, jotka käytiin kesäkuussa.

Ollut kahdesti ehdolla eduskuntavaaleissa.

Tärkeä paikka on kaksi vuotta sitten ostettu kesämökki Itä-Suomessa. Järvenpäässä Pertut muuttivat omakotitalosta kerrostaloon.

Ollut aiemmin myös luokanopettajana Mankalan koulussa ja Lasten ja nuorten säätiön projektipäällikkönä.

Harrastaa liikuntaa ja lukemista. On liittynyt Järvenpään Soroptimisteihin ja aloittanut juoksukoulun. Lukee tai kuuntelee kirjan viikossa.

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut