Uusia koronavirustartuntoja on todettu Keravalla kahdeksan. Todettujen koronavirustartuntojen kokonaismäärä Keravalla on nyt 1355. Kahden viikon aikana uusia tartuntoja on todettu 49. Keravalla ilmaantuvuus on nyt 132 tartuntaa 100 000 asukasta kohti kahdessa viikossa.
Uudenmaan alueellisessa koordinaatioryhmässä päätettiin 9.9., että koronatestauksen kriteereitä muutetaan koko alueella. Koronavirustestiä ei pääsääntöisesti tarvita lievästi oireilevilta henkilöiltä, jos henkilö on täysin rokotettu ja toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään viikko, tai jos henkilö on sairastanut varmennetusti koronan edeltävän kuuden kuukauden aikana.
– Testauskriteerien muutos ei koske kuitenkaan esimerkiksi koronavirustaudille altistuneita henkilöitä, tai riskiryhmään kuuluvia henkilöitä, todetaan Keravan kaupungin tiedotteessa.