Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkaupunkiseudun koronatilanne rauhoittunut – Näin rajoitukset ja suositukset muuttuvat

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä purkaa rajoituksia 1. lokakuuta. Yleisötilaisuuksissa ja harrastuksissa luovutaan tuolloin rajoituksista.

Rajoitusten purku on mahdollista, koska epidemiatilanne on rauhoittumaan päin pääkaupunkiseudulla.

– Meillä on edellytykset rajoitusten purkamiselle, koska lokakuun alussa pääsemme siihen, että 80 prosenttia on rokotettu tai yli 12-vuotiaille on annettu mahdollisuus saada rokotteet, toteaa Helsingin pormestari Juhana Vartiainen.

Hän muistuttaa, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) tekee lopullisen päätöksen yleisötilaisuuksien osalta.

Vartiaisen mukaan tavoitteena on pitää yhteiskunta avoimena. Jos rajoituksia tarvitaan, niitä käytettäisiin vain rajoitetuissa tapauksissa.

– Uimahalleissa, kuntosaleilla ja liikuntatiloissa ei sovelleta lokakuun alusta lähtien henkilömäärärajoituksia. Siihen asti henkilömäärä on rajattu puoleen, valottaa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä .

Hän jatkaa, että harrastustoiminnan ohjeet kaupungin tiloissa eivät ole enää velvoitteita vaan suosituksia.

– Suosituksemme on, että ryhmä kokoontuu samalla kokoonpanolla. Tarpeetonta fyysistä kontaktia tulee jatkossakin välttää. Vahva suosituksemme on, että ohjaajat ja yli 12-vuotiaat käyttävät maskia, mutta sitä ei tarvitse käyttää liikunnan aikana, Mäkelä toteaa.

Koronakoordinaatioryhmä ei antanut uusia ohjeita tai suosituksi maskin käytöstä ja etätöistä. Näissä asioissa odotetaan kansallisia linjauksia.

– Sen jälkeen me reagoimme nopeasti, Mäkelä lupaa.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo, että Vantaan sairaaloissa ei ole koronapotilaita.

Viljanen muistuttaa rokotuksen ottamisen tärkeydestä ja helppoudesta.

– Vantaalla 16–30-vuotiaat ovat hidastaneet rokotteiden ottamista.

Koronakoordinaatioryhmän tekemiä linjauksia ja päätöksiä noudatetaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja myös Kauniaisissa.