Vuoden paras erikoismakkara tulee perheyritykseltä Järvenpäästä – "Me pienemmätkin pääsemme näyttämään kyntemme"

Wurstin väkeä poseeraamassa palkinnon kanssa. Wursti

Tero Vähämäki

Järvenpääläisen Wursti Oy:n makkarat jatkoivat voittoputkeaan, kun Akateeminen Kiuas-Seura palkitsi vuoden 2021 parhaita makkaroita.

Wurstin Olutnakki palkittiin tämän vuoden parhaana erikoismakkarana.

AKS:n raati arvioi makkarat sokkotestissä, jossa arvioidaan tuotteen makua, rakennetta, massan sidosteisuutta ja kuoren rapeutta.

Viime vuonna perheyrityksen Mini Krakova nakki palkittiin vuoden erikoismakkarana ja Grillimaisteri Kielbasa vuoden raakamakkarana.

Kaksi viimeisintä palkittua erikoismakkaraa kuuluu Wurstin Maukkaat-sarjaan, joka saa tuotepäällikkö Sallamari Lempisen myhäilemään.

– Maukkaat-sarja on selvästi onnistunut nimensä veroisesti. Monesti maisteluissa on mukana vain isoja toimijoita, joten on mukavaa, kun me pienemmätkin pääsemme näyttämään kyntemme maisteluissa, Lempinen sanoo tiedotteessa.

Wurstilla aiotaankin jatkaa menestysmakkaroiden viitoittamalla tiellä.

– Mitäpä hyvää voittavaa kaavaa rikkomaan, joten mennään samalla tavalla eteenpäin kuin ennenkin. Hyvällä itseluottamuksella lähdetään ensi vuoden maistelukauteen ja koitetaan jatkaa voittojen tiellä. Tässä välissä kuitenkin keskitytään arkisempiin asioihin muun muassa valmistamaan kauppojen hyllyille 30-vuotiasta Siskonmakkaraa, leikkeleitä ja luomaan uusi menestysresepti siinä sivussa.

Wursti on valmistanut erikoismakkaroita Järvenpäässä käsityönä jo 35 vuotta leikkeleiden ja muiden lihajalosteiden ohella. Olutnakki on yrityksen mukaan valmistettu yhteistyössä K-kauppojen kanssa kuluttajien toiveita silmällä pitäen.

– Kauppojen ymmärrys ihmisten kaipaamista tuotteista yhdistettynä meidän makkaramestariemme kokemukseen synnyttää jatkuvasti hyviä ja hauskoja ideoita, Lempinen sanoo.

– Makkaramestarimme tietävät, miten makkaraan saadaan paras yhdistelmä makua ja rakennetta. Lisäksi käsin tekemällä tuotteissa on enemmän luonnetta kuin täysin koneistetussa tuotannossa, tätä kuluttajat myös arvostavat.

Olutnakki on vuoden erikoismakkara. Wursti

Wurstilla uskotaan, että pienpanimokulttuurin jatkuva kasvu yhdistettynä tapas kulttuurin napostelunautiskeluun on

oivallinen yhdistelmä Olutnakin kaltaisille sellaisenaan käytettäville tuotteille. Yhtä lailla kokeilunhalu pienpanimotuotteita valitessa peilaantuu myös niiden kanssa nautittaviin pikkupurtaviin.

– Viime vuosina on nähty selkeää nousua erikoismakkara- ja snacks-tuotteiden kulutuksessa. Ihmiset haluavat seikkailla erilaisissa makumaailmoissa ja kokeilla impulsiivisestikin uusia tuotteita, mikä osoittaa mahtavaa kokeilunhalua. Samoin kuin

esimerkiksi pienpanimo-oluilta, myös makkaroihin kaivataan uniikkeja ominaisuuksia ja uusia ideoita.

Palkinto tuli hyvään saumaan, sillä koronavuodet ovat koetelleet myös Wurstia. Esimerkiksi ravintolapuolella käytettävien tuotteiden kysyntä on laskenut merkittävästi. Yhtiöstä kuitenkin kerrotaan, ettei koronan ei ole annettu vaikuttaa liikaa yrityksen toimintaan. Lempinen antaakin paljon kiitosta henkilökunnalle.

– Meillä on aina pidetty isossa arvossa artesaanityöskentelyä ja tuotteemme valmistetaankin suurelta osin käsityönä, joten voitto on hieno tunnustus kaikille meidän osaaville käsipareillemme. Erityisen hyvältä tuntuu saada tällainen kunniamaininta näin korona-ajan keskellä, sillä henkilökunta on koronasta ja sen työpaikkaoloihin vaikuttavista tekijöistä huolimatta jaksanut tehdä samaa hienoa työtä kuin aina ennenkin.

Akateeminen Kiuas-Seura on maistellut makkaroita vuodesta 1991 lähtien ja on kokoontunut arviointi-istuntoihin jo 988 kertaa. Tämän maistelukauden (1.9.2020 – 31.8.2021) aikana pidetyissä 17 istunnossa arvioitiin kaiken kaikkiaan 125 makkaraa neljästä eri maasta, joista 104 oli Suomessa valmistettuja uutuuksia, seura kertoo verkkosivuillaan.

Kommentoi

Mainos: Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus

Lisäkasvua ulkomailta – kansainvälistymisstrategia syntyi Keuken kanssa

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut